Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Liki 500 000 euroa EU-rahoitusta pelastustoimien tehostamiseen

Liki 500 000 euroa EU-rahoitusta pelastustoimien tehostamiseen

1.2.2019 9:00

Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) ja Kajaanin kaupunki ovat saaneet Horisontti 2020 -hankerahoitusta visuaalisen 3D-sovelluksen toteuttamiseksi pelastustoimien tehostamiseen. KAMK ja Kajaanin kaupunki ovat osa hankerahoitusta hakenutta konsortiota, jossa on mukana yli kaksikymmentä eri organisaatiota ympäri Eurooppaa. Kokonaisuudessa on kyseessä 6,9 miljoonan euron suuruinen hankekokonaisuus, josta KAMK ja Kajaanin kaupunki ovat saaneet liki 500 000 euron osuuden.

Kainuuseen on annettu merkittävä vastuu hankkeessa: hanke sisältää kolme käytännön toteutusta, pilottia, joista yksi hoidetaan täysin Kajaanissa. Pilotissa luodaan prototyyppi visuaalisesta 3D-sovelluksesta, joka toimii apuna pelastustoimien tehostamisessa. Projekti toteutetaan KAMK:n Tietojärjestelmät-osaamisalueen, Kajaanin kaupungin Ympäristöteknisen toimialan sekä Kainuun Pelastuslaitoksen yhteistyöllä. Erittäin tärkeää on, että projektiin osallistuu myös yrityksiä sekä viranomaisia, jotka tarjoavat asiantuntijuuttaan projektin hyödynnettäväksi.

Hankkeen lähtökohtana on toiminnan kehittäminen automaattisissa palohälytystilanteissa. Automatiikan antamia palohälytyksiä Kainuun pelastuslaitoksella on vuosittain noin 200–270 kappaletta, joka on noin 12 % kaikista pelastustoimen tehtävistä. Ensimmäisen pelastusyksikön tehtävänä automaattisessa palohälytystehtävässä on mennä ensimmäisenä paloilmoitinkeskukselle, josta saadaan tarvittavat tiedot hälytyksen antaneesta ilmaisimesta. Tämän jälkeen pelastusyksikön tehtävänä on paikantaa rakennuksesta hälyttänyt ilmaisin ja ryhtyä tarvittaviin toimiin kuten esimerkiksi sammuttamiseen, evakuointiin tai todeta tilanteen olleen vikahälytys ja palauttaa ilmoitinlaite takaisin toimintakuntoon. Riippuen rakennuksen koosta ja paloilmoittimen rakenteellisis-ta seikoista, paikantamiseen ja hälyttäneen tilan saavuttamiseen voi kulua aikaa useita minuutteja. 

Hanke vastaa tähän haasteeseen ja nykyteknologian avulla luodaan pelastushenkilökunnalle reaaliaikainen tilannekuva hälytyksen tarkasta sijainnista, olosuhteista sekä mahdollisten pelastettavien sijainnista ja määrästä jo ennen kohteelle saapumista. Hankkeessa luodaan prototyyppi järjestelmästä, joka heti palohälytyksen käynnistyttyä opastaa pelastushenkilöstön optimaalisinta reittiä kohteen hälyttävään tilaan ja samalla antaa tietoa kohteella oleskelevista henkilöistä. Tämä toteutetaan luomalla digitaaliselle alustalle 3D- tai 2D-pohjakuva rakennuksista sekä tietoa sensorijärjestelmästä ja rakennusautomaatiosta. Järjestelmän avulla pelastushenkilöstöllä on jo liikkeelle lähtiessä nykyistä kattavampi tilannekuva, jota he voivat tarkastella esimerkiksi tietokoneella tai älylaitteella.

”Tämän kaltaisella järjestelmällä mahdollistetaan entistä nopeampi ja tarkempi pelastusoperaation aloitus heti kun saavutaan kohteeseen”, kertoo riskienhallintapäällikkö Janne Heikkinen Kainuun pelastuslaitokselta.

Prototyypin kehitys ei vaikuta hälytyskeskuksen kautta kulkeviin hälytysviesteihin vaan toimii jo olemassa olevien järjestelmien rinnalla. 

”Mikäli prototyyppi osoittautuu toimivaksi ja hyödynnettäväksi myös vanhempien järjestelmien kanssa, se on mahdollista levittää myös muillekin pelastustoimialueille”, kertoo Janne Heikkinen.

Pilottikohteena Lehtikankaan monitoimitalo
Hankkeen pilottikohteena on Lehtikankaan monitoimitalo Kajaanissa. Monitoimitalossa sijaitsee peruskoulu, päiväkoti, liikuntatilat ja kirjasto. Siellä oleskelee päivän aikana enimmillään 1000 ihmistä, joista suurin osa on lapsia. Monitoimitalo valikoitui pilottikohteeksi, sillä siitä on jo tehty 3D-tietomalli ja se on uusi rakennus, jonka tekniikka mahdollistaa usean eri sensoritekniikan testaamista.

Toteutuksessa kiinnitetään suurta huomiota tietoturvaan ja järjestelmän fyysinen sijainti sekä viestintäkanavat suojataan nykyaikasilla menetelmillä. Hankkeessa tuotetaan myös video, jota käytetään apuna koululaisten pelastautumisharjoituksissa ja paloturvallisuuskasvatuksessa.

Kajaanin ammattikorkeakoulun ensimmäinen H2020 -rahoitus
Nyt saatu H2020 -rahoitus on erittäin merkittävä. ”Suomalaiset ammattikorkeakoulut ovat olleet mukana 179 erilaisessa H2020 rahoitushakemuksessa ohjelmakaudella 2014-2020. Näistä rahoitukseen saakka on edennyt 11 hanketta”, kertoo Kajaanin ammattikorkeakoulun projektiasiantuntija Tuula Haverinen. 

Kaikkiaan ammattikorkeakoulut ovat saaneet 1% Suomeen tulleista H2020 hankkeista. KAMK on hakenut näitä hankkeita neljän viimeisen vuoden aikana 15 kertaa ennen kuin saimme ensimmäisen myöntävän päätöksen.

”Rahoituksen saaminen on osoitus siitä, että työtämme ja osaamistamme arvostetaan. Kajaanin ammattikorkeakoulu tunnetaan maailman mittaustekniikan ja simulaation yhdistämisestä sekä laajasta VR/AR (virtual reali-ty / augmented reality) osaamisesta eri toimialoilla”, kertoo rehtori Matti Sarén.

Horisontti 2020 (Horizon 2020) on EU:n tutkimusta ja innovaatioita rahoittava lähes 80 miljardin kokoinen ohjelma vuosille 2014-2020. Horisontti2020 – ohjelman avulla mm. luodaan kasvua ja uusia työpaikkoja Eurooppaan. H2020 koostuu kolmesta eri osa-alueesta: huipputason tiede, teollisuuden johtoasema ja yhteiskunnalli-set haasteet. Horisontti 2020 -ohjelmasta rahoitetaan hankkeita, joilla on eurooppalaista lisäarvoa ja vaikuttavuutta. Hankkeet toteutetaan pääsääntöisesti kansainvälisenä yhteistyönä. 


Lisätietoja:

Matti Sarén
rehtori/toimitusjohtaja
Kajaanin ammattikorkeakoulu
p. 044 7101 600
matti.saren@kamk.fi 

Janne Heikkinen
riskienhallintapäällikkö 
Kainuun pelastuslaitos
p. 044 750 2233
janne.heikkinen@kaipe.fi

Tuula Haverinen
projektiasiantuntija
Kajaanin ammattikorkeakoulu
p. 044 7101 008
tuula.haverinen@kamk.fi