Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / KAMK palkitsi arjen sankareitaan

Uutisarkisto

KAMK palkitsi arjen sankareitaan

9.5.2014 8.00

KAMK palkitsi henkilöstökokouksessaan henkilöitä, jotka saavat organisaation sisällä laajalti kiitosta työstään arjessa. Arki perustuu pieniin, yksinkertaisiin asioihin – asioihin, joihin jokainen voi henkilökohtaisesti vaikuttaa. Palkitut henkilöt kantavat huomattavaa, hyvin usein oma-aloitteista vastuuta arjen sujuvuuden ja tulevaisuuden toimintaympäristön kehittämisestä KAMK:ssa.

Mervi RuotsalainenMervi Ruotsalainen on toiminut KAMK:ssa opetus- ja kehittämistehtävissä yli 20 vuotta. Työssään hän on kehittänyt tieto- ja viestintätekniikan opetusta, käyttänyt monipuolisesti tieto- ja viestintätekniikkaa omassa opetuksessaan sekä kehittänyt käytössämme olevia opetuksen hallinnollisia järjestelmiä. Mervi työskentelee poikkialaisesti eri osaamisalueilla ja yksiköissä ja hän on luonut toimivia käytänteitä, joita on hyödynnetty työnsuunnittelussa, ops-työssä, ASIOlla ja arjessa. Mervi toimii myös tukihenkilönä Taito 2:ssa erilaisissa tietoteknisissä haasteissa. Työtään Mervi tekee analyyttisesti, tutkien ja selvittäen ja yleensä perehtyen johonkin uuteen. Lisäksi Mervillä on pitkä pinna ja oivalliset taidot niin henkilökunnan kuin opiskelijoiden ohjaajana. ”Olen viihtynyt ammattikorkeakoulussa mainiosti. Omalla asenteellaan voi vaikuttaa paljon – yritän löytää positiiviset puolet hankalistakin asioista. Tämän hetkisessä työssäni olen erityisen iloinen siitä, että pääsen tutustumaan muidenkin alojen ja yksiköiden henkilöihin.”

Tietojenkäsittelyn Datacenter-koulutuksen opettajat Timo Partanen ja Joona Tolonen ovat olleet avainasemassa järjestelmien ylläpidon koulutuksen kehittämisessä. Timo oli aloitteentekijänä, kun koulutusta lähdettiin kehittämään. Tuolloin rakennettiin käyttislabra, jossa opiskelijat saattoivat rakentaa ja muokata verkkoa ja laitteita irti muusta verkkoympäristöstä. Siitä lähtien opetussuunnitelmaa, oppimismenetelmiä sekä –ympäristöjä on kehitetty siten, että tänä päivänä Datacenter-koulutus KAMK:ssa on valtakunnan huipputasoa.

Yhteistyöverkostot tukevat toimintaa tehokkaasti, ja verkostojen kautta opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa työelämän arvostamia sertifikaatteja opintojen aikana. KAMK Tietojenkäsittelyn koulutusOpiskelijoiden osaaminen on tunnistettu myös työmarkkinoilla ja heidän työllisyystilanteensa on hyvä. Timon ja Joonan toiminnan punaisena lankana on opiskelijoiden oppiminen ja edistyminen. ”Opiskelijoille tarjotut valmiudet vastaavat suoraan työelämän tarpeisiin. DC-opinnoissa Tekevä AMK-ajattelumalli toimii hyvin, siellä työelämä ja opiskelijoiden motivaatio kohtaavat aidosti ja kaikkia osapuolia hyödyntävällä tavalla”, toteavat Joona ja Timo.