Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Koko perheen liikunnallinen turvallisuustapahtuma 1.3.2014 klo 10-14 AMK:lla

Uutisarkisto

Koko perheen liikunnallinen turvallisuustapahtuma 1.3.2014 klo 10-14 AMK:lla

24.2.2014 14.00

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kajaanin paikallisyhdistys järjestää yhdessä Kajaanin ammattikorkeakoulun Myötätuulen kanssa koko perheen liikunnallisen turvallisuustapahtuman lauantaina 1.3. klo 10-14. Tapahtuma järjestetään Kajaanin ammattikorkeakoulun Taito 2 –rakennuksessa (Ketunpolku 3) sekä sen lähiympäristössä. Aktiviteetteja järjestetään niin sisällä kuin ulkonakin.

Tapahtuma-alueelle järjestetään erilaisia pisteitä turvallisuuteen liittyen. Näissä tapahtumapisteissä perheet pääsevät yhteistuumin liikkumaan sekä ratkomaan lapsiperheitä koskettavia turvallisuusasioita leikin avulla. Pisteillä on tarjolla myös tietoa ja tehtäviä niin vanhemmille kuin lapsillekin, sekä liikuntaa ohjatusti. Tapahtumassa on myös nallesairaala, johon voi tuoda oman pehmolelun tutkittavaksi.

Ulkona järjestetään erilaisia liikunnallisia aktiviteetteja sekä tarjoillaan makkaraa ja mehua. Paikalle saapuu myös Kainuun pelastuslaitoksen paloauto (hälytysvarauksella), johon perheet pääsevät tutustumaan.  
Tapahtuma on maksuton ja sen toteuttavat Kajaanin ammattikorkeakoulun hoitotyön-, liikunnan- ja matkailun opiskelijat.
 
Tervetuloa viettämään mukavaa tapahtumaa koko perheen voimin!
 
Lisätietoja:
Tuntiopettaja Mika Pietarinen, Kajaanin ammattikorkeakoulu
Puh. 044 7101 016

Liikunnanohjaaja Sanna Pakkala-Juntunen, Kajaanin ammattikorkeakoulu
Puh. 044 7101 162

Tiedostot