Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Kajaanin linnan luminen uudelleennousu

Uutisarkisto

Kajaanin linnan luminen uudelleennousu

25.1.2016 10.00

Lumimiilu juhlistaa 300-vuotista Kajaanin linnan muistoa kohottamalla sen jylhät tornit uudelleen. Lumisesta rauniolinnasta rakennetaan ensimmäistä kertaa suljettu kokonaisuus, josta tulee lumimäärältään ja kooltaan suurempi kuin ennen. Ajan hengen kuvaus jatkuu läpi lumisen kulttuurimatkan. Kainuun ammattiopiston viheralan opiskelijat vastaavat linnan uudelleen rakentamisesta, apunaan matkailu- ja logistiikka-ala. Mukana ovat myös Kajaanin ammattikorkeakoulu, Kajaanin kaupunki, Metsähallitus sekä sähköyhtiö Loiste.

Massiiviset rakennustyöt aloitetaan 25.1. jatkuen neljä viikkoa, linnan avajaisia edeltävään päivään. Rakentamiseen käytetään ensimmäistä kertaa pelkästään tykkilunta luonnonlumen sijaan. Tykkilumi on puhdasta ja tasalaatuista, mikä helpottaa veistäjien työskentelyä. Se on myös laadultaan kestävämpää. Kuudetta kertaa järjestettävä Lumimiilu avataan yleisölle lauantaina 20.2. kello 18.00 järjestettävässä avajaistapahtumassa Suvantorannassa, vanhan vesilaitoksen vieressä.

Lisätietoja:
Renne Sänisalmi
Kainuun ammattiopisto, Viheralan opettaja
Puh. 044 797 4512, renne.sanisalmi(at)kao.fi

Elina Jääskeläinen
Kajaanin ammattikorkeakoulu
Puh. 044 7101 338, elina.jaaskelainen(at)kamk.fi