Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Kajaanin ammattikorkeakoulun hakijamäärä kasvoi roimasti

Kajaanin ammattikorkeakoulun hakijamäärä kasvoi roimasti

19.1.2022 15.34

Korkeakoulujen valtakunnallisen kevään yhteishaun ensimmäinen hakuaika päättyi keskiviikkona 19.1.2022 klo 15.00. Kajaanin ammattikorkeakouluun haki yhteensä 3799 hakijaa. Hakijamäärä kasvoi roimasti, sillä viime vuonna kaikkia hakijoita oli 1426.

Kajaanin ammattikorkeakoulun koulutuksista ensimmäisessä yhteishaussa mukana oli viisi englanninkielistä koulutusta. Haussa oli yhteensä 90 aloituspaikkaa. Kaikki hakukohteet keräsivät enemmän hakijoita kuin viime vuonna. Suosituimpia hakukohteita olivat International Business ja Tourism.  Viime vuodesta eniten suosiotaan kasvatti International Business -koulutus. Koulutukseen haki kaikkiaan 1356 hakijaa ja vastaava luku viime vuonna oli 536.

KAMKin vahvuudet ja ajassa kiinni olevat ohjelmat kiinnostavat hakijoita. Erityisen tärkeää jatkossa on alueen kyky työllistää korkeakoulusta valmistuneet. 
"Kainuu kärsii työvoimapulasta. Uusien opiskelijoiden myötä yrityksillä on mainio paikka rekrytoinneille. KAMK kiinnostaa myös kansainvälisiä hakijoita. Nämä opiskelijat tuovat suomalaisen tutkinnon lisäksi osaamista mm. yritysten kansainvälistymiseen" iloitsee rehtori Matti Sarén.

Kevään ensimmäisen yhteishaun online- valintakokeet järjestetään helmi-maaliskuussa. Opiskelijavalinnan tulokset ilmoitetaan 3.6.2022 mennessä.

Lisätietoja: 
rehtori Matti Sarén 
Puh. 044 7101 600, matti.saren(at)kamk.fi 

Hakijapalvelut 
puh. 040 6548 475, hakijapalvelut(at)kamk.fi