RAVE – Rakentamisen vähähiiliset energiaratkaisut


Kajaanin ammattikorkeakoulun hallinnoima RAVE – Rakentamisen vähähiiliset energiaratkaisut -hanke käynnistyi elokuussa 2020. Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) varoilla Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen rahoittaman hankkeen kustannusarvio on 281 678 euroa. Hankkeen toteutusaika päättyi syyskuun 2023 lopussa. 

Hankkeen tavoitteena oli rakentaa tietä kohti vähähiilistä ja resurssitehokasta yhteiskuntaa edistämällä uusiutuvien ja innovatiivisten energiantuotanto- ja varastointimuotojen käyttöönottoa rakentamisessa.

Osatavoite 1: Kerätä tietoa rakentamisen yhteydessä toteutettavista uusiutuvan energian ratkaisuista ja suunnitella niiden perusteella Kajaanin kaupungissa sijaitsevan Sammonkaari-korttelin energiaratkaisut.

Osatavoite 2: Lisätä paikallisten toimijoiden osaamista vähähiiliseen rakentamiseen ja uusimpiin energiainnovaatioihin liittyen.

Osatavoite 3: Tehdä Kajaanin Vimpelinlaakson kampusalueelle energiasuunnitelma, jossa hyödynnetään tehtäviä energiakatselmuksia ja kartoitetaan uusiutuvan energian tuotantomahdollisuudet. 

Logopalkki pieni.jpg

 

Poiminnat

Vimpelinlaakson energiasuunnitelma on valmis

Vimpelinlaakson kampusalueen rakennuksia tarkasteltiin energiakatselmuskierroksilla alkuvuodesta 2023. Energiakatselmuksien pohjalta saatiin toimenpide-ehdotuksia, joilla voidaan parantaa rakennuksien energiaratkaisuja. 

Energiasuunnittelijat tutustuivat kampuksen kohteisiin ja energialähteiden tuntikulutuksiin. Niiden pohjalta he laskivat kohteiden hukkaenergiapotentiaalit. Ratkaisuvaihtoehdoiksi suunniteltiin aurinkosähköjärjestelmää sekä kiinteistöjen hukkalämpöjen hyödyntämistä. Toisaalta myös maalämpö tai sitten kaksisuuntainen lämmöntuotanto kaukolämpöverkkoon voisivat olla tulevaisuuden vaihtoehtoja. Katso alla olevalta videolta, millainen Vimpelinlaakson kampusalueen energiasuunnitelmasta tuli:  

  

 

RAVE-hanke kokosi liitelehden vähähiilisestä rakentamisesta

RAVE-uutiset -liitelehti julkaistiin kesäkuussa 2022 Kainuun Sanomien, Koti-Kajaanin, Kuhmolaisen, Sotkamo-lehden ja Ylä-Kainuun välissä. Voit lukea ja ladata liitelehden pdf-muodossa.

RAVE.jpg

RAVE-hankkeen uutiskirje

RAVE-hankkeen aikana lähetimme uutiskirjeitä muutaman kerran vuodessa hankkeen kohderyhmään ja sidosryhmiin kuuluville henkilöille sekä verkkosivujemme kautta uutiskirjeemme tilanneille. 

 

Uutiskirje lokakuu 2023
Uutiskirje elokuu 2023
Uutiskirje kesäkuu 2023
Uutiskirje huhtikuu 2023
Uutiskirje tammikuu 2023
Uutiskirje joulukuu 2021
Uutiskirje lokakuu 2021
Uutiskirje elokuu 2021
Uutiskirje toukokuu 2021
Uutiskirje maaliskuu 2021
Uutiskirje joulukuu 2020
Julkaisut

RAVE-hankkeen tavoitteena oli kerätä tietoa ja lisätä osaamista alueella vähähiiliseen rakentamiseen liittyen. Täältä pääset lukemaan hankkeen aikaansaannoksia!

 

Tietopaketti energiatehokkuusdirektiivistä

 

 

Tietopakettiin pääset tästä linkistä: Tietopaketti EPBD.pdf

Lyhyet tietoiskuvideot

Kokosimme RAVE-hankkeen aikana kerättyjen tietojen pohjalta lyhyisiin tietoiskuvideoihin tietoa rakentamisen kiertotalouteen, vähähiiliseen rakentamiseen ja rakennusten purkamiseen liittyen. 

Katso Rakentamisen kiertotalous -tietoiskuvideo tästä

Katso Vähähiilisen rakentamisen -tietoiskuvideo tästä.

Katso Rakennusten purkaminen -tietoiskuvideo tästä.

Aurinkosähköjärjestelmä omakotitalossa esimerkit 1 ja 2

RAVE-hankkeen projekti-insinööri Jani Moilanen esittelee videolla asentamiaan aurinkosähköjärjestelmiä kahden omakotitalo-esimerkkitapauksen kautta.

Katso video tästä

Tietopaketti rakennusjätteiden lajittelusta ja kierrättämisestä

Ilmastonmuutos, energiamurros ja siirtyminen kohti kiertotaloutta ovat muuttamassa uudis- ja korjausrakentamisen tapoja. Rakentamisen hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamiseksi myös työmaatoimintojen optimointi tulee väistämättä vastaan. Yksi potentiaalinen päästövähennyskeino on rakennustyömaiden jätteiden lajittelun saattaminen kiertotalousajattelun mukaiselle tasolle.

Kokosimme RAVE-hankkeessa tietopaketin rakennusjätteiden lajittelusta ja kierrättämisestä paikallisille rakennusliikkeille.

Tietopakettiin pääset tästä linkistä: Tietopaketti rakennusjätteiden lajittelusta ja kierrättämisestä.pdf

Tietoiskuvideo aurinkosähköstä

Kajaanin ammattikorkeakoulun hallinnoimassa RAVE – Rakentamisen vähähiiliset energiaratkaisut -hankkeessa tehdään tietoiskuvideoita vähähiiliseen rakentamiseen liittyen. Tässä toisessa tietoiskussa Kajaanin Tilitaoto Oy:n toimitusjohtaja Akseli Leppänen kertoo kokemuksia aurinkosähköstä. Akselia videolla haastattelee RAVE-hankkeen projekti-insinööri Miia Rönkkö.

Tietoiskuvideo RAVE-hankkeesta

Kajaanin ammattikorkeakoulun hallinnoimassa RAVE – Rakentamisen vähähiiliset energiaratkaisut -hankkeessa tehdään tietoiskuvideoita vähähiiliseen rakentamiseen liittyen. Tässä ensimmäisessä tietoiskussa esitellään RAVE-hanketta ja kerrotaan hankkeen osallistumisesta Sammonkaari-korttelin vähähiilisyyden edistämiseen.

 

Sammonkaaren vähähiilisyyden arviointi

Rakentamisen vähähiiliset energiaratkaisut (RAVE) -hanke tilasi Kajaaniin rakenteilla olevan Sammonkaari-korttelin vähähiilisyyden arvioinnin Granlund Oy:ltä. Tavoitteena oli määrittää rakennusten elinkaaren hiilijalanjälki ympäristöministeriön arviointimenetelmällä. 

Vähähiilisyyden arvioinnin tuloksiin pääsee tutustumaan alla olevista linkeistä avautuvista raporteista:

Sammonkaari vaihe 1 Rakennus 1 Rakennuksen vähähiilisyys

Sammonkaari vaihe 2 Rakenus 2 Rakennuksen vähähiilisyys

 

 

 

Tietopaketti vaikutusten arvioinnista

Yleisellä tasolla vaikutusten arviointi tarkoittaa, että jonkin asian vaikutusta johonkin arvioidaan etukäteen, esimerkiksi lainsäädännön osalta. Samalla arviointi antaa tietoa päätöksentekijöille. Vaikutusten arvioinnilla rakentamisen alalla tarkoitetaan rakentamisen elinkaarenaikaisia vaikutuksia ympäristöön. Siitä saatua tietoa voidaan käyttää päätöksenteossa, kun rakennuksesta pyritään tekemään mahdollisimman vähähiilinen. 

Kokosimme RAVE-hankkeessa tietopaketin vaikutusten arvioinnista rakentamisen alalla.

Tietopakettiin pääset tästä linkistä: Vaikutusten arviointi tietopaketti.pdf

 
Tietopaketti energiamuodoista

Energiantuotanto ja koko energiajärjestelmä on kovassa muutoksessa, kun päästöjä vähennetään. Energia-ala itse on jopa todennut, että päästöt vähenevät 2020-luvulla ennakoitua nopeammin. Se on hyvä uutinen. 

Kokosimme RAVEssa tietopaketin uusiutuvan energian tuotannosta sekä energiajärjestelmän muutoksista. Laitoimme tietopakettiin yleisemminkin energiantuotannosta, mutta erityistä huomiota toki kiinnitimme asioihin, jotka liittyvät rakennuksiin ja kiinteistöihin. 

Tietopakettiin pääset tästä linkistä: Energiaratkaisuja.pdf

 
Tietopaketti puukerrostalorakentamisesta

Kokosimme RAVE-hankkeessa tietopaketin puukerrostalorakentamisesta. Siihen on koottu monenlaista tietoa eri lähteistä, kuten Puuinfon tutkimuksista ja Puutuoteteollisuuden selvityksestä.

Pääset tutustumaan tietopakettiin tästä linkistä: Tietopaketti puukerrostalorakentamisesta

RAVE-hankkeen tietoisku: Mikä ihmeen RAVE-hanke?
Kajaanin ammattikorkeakoulun hallinnoimassa RAVE – Rakentamisen vähähiiliset energiaratkaisut -hankkeessa tehdään tietoiskuvideoita vähähiiliseen rakentamiseen liittyen. Tässä ensimmäisessä tietoiskussa esitellään RAVE-hanketta ja kerrotaan hankkeen osallistumisesta Sammonkaari-korttelin vähähiilisyyden edistämiseen.
Linkki videoon Käsikirjoitus: Silja Keränen, projektipäällikkö, RAVE-hanke, KAMK Lavastus ja kuvaaminen: Jaana Salo, viestintäsuunnittelija, KAMK, Ella Lukkari, viestintäassistentti, KAMK Leikkaus ja editointi: Jaana Salo, viestintäsuunnittelija, KAMK Kajaanin ammattikorkeakoulu 2021 RAVE - Rakentamisen vähähiiliset energiaratkaisut -hanke Rahoittaja: EAKR (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus)
 
 
Hyvä tietää puurakentamisesta

RAVE-hankkeen kokoamia faktoja puurakentamisesta:

Hyvä tietää puurakentamisesta.jpg

Hyvä tietää puurakentamisesta.pdf

Webinaarit

RAVE-hankkeessa järjestettiin kattavasti webinaareja, joiden tavoitteena oli lisätä vähähiiliseen rakentamiseen liittyvää osaamista alueella. Täältä pääset tutustumaan pidettyihin webinaareihin. 

Loppuseminaari syyskuu 2023

RAVE-hankkeen loppuseminaari pidettiin keskiviikkona 20.9.2023. 
Seminaarissa kuultiin RAVE-hankkeen aikaansaannoksista sekä katsottiin myös vahvasti tulevaan niin vähähiilisen rakentamisen kuin tarvittavan osaamisenkin näkökulmasta.

Katso loppuseminaarin tallenne tästä

Esitykset pdf-muodossa: 

Vähähiilinen rakentaminen Elli Kinnunen.pdf

Unelmien kampus Veera Valtanen.pdf

Vähähiilisen rakentamisen osaajatarve Aleksi Neuvonen.pdf

Rakennusten energiatehokkuus -webinaari syyskuu 2023

RAVE-hanke järjesti keskiviikkona 13.9. webinaarin Rakennusten energiatehokkuudesta. 

Webinaarin puhujat ja käsiteltävät aiheet:

  • Miksi energiatehokkuutta tarvitaan, Päivi Suur-Uski
  • Energiatodistuksen hyödyt, Minna Tolvanen
  • Pientalon korjaamisen tiekartta, Juhamatti Meetteri
  • Energiatehokkuustaloyhtiössä, Teemu Kettunen

Katso webinaaritallenne tästä

Esitykset pdf-muodossa:

Miksi energiatehokkuutta tarvitaan.pdf

Energiatodistuksen_hyödyt_Minna_Tolvanen_130923.pdf

Pientalon korjaamisen tiekartta_Motiva.pdf

Energiatehokkuus taloyhtiössä-Motiva.pdf

Uusiutuva energia -webinaari huhtikuu 2023

RAVE-hanke järjesti tiistaina 18.4.2023 webinaarin uusiutuva energia -teemalla. 

Puhujavieraina webinaarissa oli Antti Majava Käännekohta t&k Oy:stä ja Janne Käpylehto Solarvoima Oy:stä. Lisäksi Tommi Karjalainen Kajaanin kaupungilta oli kertomassa aurinko- ja tuulivoimaan liittyvistä lupa-asioista. 

Katso webinaari tästä.

Antti Majava - Vähäpäästöiset kiinteistökohtaiset energiaratkaisut.pdf

Janne Käpylehto - esitys pdf

Tommi Karjalainen - Pienvoimalat luvanvaraisuus.pdf

Energiainfo yrityksille tammikuu 2023

RAVE-hanke järjesti tiistaina 10.1. klo 15-16.30 energiainfon yrityksille hybriditilaisuutena yhdessä Motivan kanssa.

Energiainfossa energianeuvojat Tuuli Pohjola ja Miika Huhtala kertovat yritysten keinoista säästää kustannuksia ja ilmastopäästöjä energiatehokkuuden avulla. Ari Heikkinen Kajaanin kaupungilta kertoo energiatehokkuustyön käytännön toimista. 

Katso tallenne energiainfosta

Esitys pdf-muodossa:

Energiainfo.pdf

Rakentamisen kiertotalous -webinaari maaliskuu 2022

Kiertotaloutta voidaan edistää koko rakennuksen elinkaaren ajan. 
RAVE-hanke järjesti Rakentamisen kiertotalous -webinaarin 23.3. klo 9-11.

Ohjelma:

Avaus ja alustus aiheeseen
- Miia Rönkkö, RAVE-hanke

Vähähiilisyys ja kiertotalous rakennusalalla
Purkukartoitus, mikä se on?
- Ella Lahtinen, Green Building Council Finland (FIGBC)
Katso webinaaritallenne.


Rakennustyömaan jätehuolto (peruuntui)
- Ilkka Holappa PTA-Palvelut

Kuntapuolen kiertotalous
- Esa Kumpulainen, Ekokymppi



Webinaari puurakentamisesta lokakuu 2021

webinaarin palkkimainos.jpg
Lokakuun webinaarin teemana oli:

”Puhetta puusta materiaalina sekä sen ominaisuuksista. Tutkittua tietoa puurakennuksen vaikutuksista oppimiseen.”

Webinaari järjestettiin Teamsissa 27.10. klo 13-15. 

Ohjelma:

Energiatehokkuuswebinaari syyskuu 2021

RAVE-hanke järjesti syyskuussa Energiatehokkuuswebinaarin, jossa kuultiin, mitä kiinteistönomistaja voi tehdä energia- ja kustannustehokkuuden parantamiseksi. Seminaarissa esiteltiin Sammonkaari-korttelin ja Kajaanin kaupungin kiinteistöjen energiatehokkuustoimia. Energianeuvoja Tuuli Pohjola antoi vinkkejä energiatehokkuuden kehittämiseen.

Webinaaritallenteet löytyvät YouTubesta KAMK-kanavalta, Vähähiilisyys ja kiertotalous -soittolistalta:

Sammonkaari - Rakentajien terveiset, Lauri Kemppainen, SAKELA GROUP Oy

Sammonkaaren energiakäsikirja ja hiilijalanjälkilaskenta, Miia Rönkkö, RAVE-hanke

Energiatodistus ja energiaselvitys, Jani Löhönen, energia-alan yrittäjä

Kajaanin kaupungin energiatehokkuustoimet, Jussi Heikkinen, Kajaanin kaupunki

Energianeuvonnan vinkkejä energiatehokkuuteen, Tuuli Pohjola, Feasib

 

Esityksiä pdf-muodossa:

Energianeuvonnan energiatehokkuusvinkkejä, Tuuli Pohjola, Feasib.pdf

Kajaanin kaupungin energiatehokkuustoimet, Jussi Heikkinen, Kajaanin kaupunki

Sammonkaaren energiakäsikirja ja hiilijalanjäljen laskenta, Miia Rönkkö, RAVE-hanke

Fiksuja energiaratkaisuja yrityksille – elävän elämän esimerkkejä, Jani Löhönen, energia-alan yrittäjä

Webinaari energiatuista tammikuu 2021

RAVE-hanke järjesti 28.1.2021 webinaarin, jossa esiteltiin Kajaanin Sammonkaari-korttelin energiasuunnitelma ja kerrottiin erilaisista tukimahdollisuuksista energiatehokkuuden parantamiseksi taloyhtiöissä.

Webinaarin ohjelma:
- Sammonkaari-korttelin energiasuunnitelma – Timo Heikkilä, Sweco
- Tukimahdollisuudet kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi
- Energiatuki - Satu Kuusela, Business Finland
- Öljylämmityksestä luopumisen avustus – Tuuli Pohjola, Feasib
- Puurakentamisen tuki vuokrataloyhtiöille – Vesa Ijäs, ARA
- Sähköautojen latausinfran avustus – Kari Lappalainen, ARA
- Kiinteistöjen energia-avustukset - Kari Lappalainen, ARA

Tästä linkistä pääset katsomaan webinaarin tallenteen: Webinaari energiatuista 28.1.2021

Webinaarin esitykset pdf-tiedostoina:
Puurakentamisen tuki vuokrataloyhtiöille, Vesa Ijäs, ARA

Sähköautojen latausinfra-avustus, Kari Lappalainen, ARA

Kiinteistöjen energia avustukset, Kari Lappalainen, ARA

Öljylämmityksestä luopumisen avustus, Tuuli Pohjola, FEASIB

Sammonkaaren energiasuunnitelma, Timo Heikkilä, SWECO

Yhteystiedot



Miia Rönkkö
projektipäällikkö
p. 040 5736 455
miia.ronkko@kamk.fi


Silja Keränen
asiantuntija
p. 044 7100 288
silja.keranen@kamk.fi