Sohvi Ollila

Hellou! Tässä kirjoittelee Sohvi Ollila. Valmistuin liikunnanohjaajaksi Kajaanin ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2018, ja heti valmistumisen jälkeen hyppäsin liikunnanohjaajaksi ja valmentajaksi oululaiseen verkkovalmennusfirmaan. Nykypäivänäkin työskentelen samaisessa paikassa, mutta työtehtäviin kuuluu liikuntahommien lisäksi mm. markkinointia, sisällöntuotantoa ja videoeditointia.  

Tämä valmistuminen - nykyinen työtilanne -väli on ollut melkoinen, koska olen päässyt oppimaan hirmuisesti kaikenlaista, mitä en opiskeluaikana osannut edes ajatella tekeväni työelämässä. Muistan kun aloittaessani työt heti valmistumisen jälkeen olin hyvin epävarma taidoistani ja huijarisyndrooma oli läsnä vahvasti. Epävarmuutta loi myös poikkeuksellinen työnkuvani liikunnanohjaajana: ohjaamiseni tapahtui kameralle! Vaikka olenkin esiintynyt lapsesta lähtien, niin hitsi että tuntui epävarmalta ja jännittävältä aloittaa kameralle esiintyminen ja puhuminen. Aiemmin ohjaustilanteissa olin tottunut siihen, että sellainen tsemppienergia omaan ulosantiin tulee, kun saa olla vuorovaikutuksessa ohjattavien kanssa, ja nyt ne ohjattavat sitten puuttuivat kokonaan. Niin mietin, että oon varmaan ihan surkia ja nolo apuaaaaaaaaaaa. Raukka meitsi! Mutta toisaalta aika ymmärrettävää ja inhimillistä, että heti valmistumisen jälkeen ei välttämättä oo heti sellanen fiilis, että vähänkö nyt valloitetaan maailma.  

Minä vuoden 2019 alussa töitä aloittaessani (Kuva: Halla Greus) 

Nykyään kameralle esiintyminen on niin kivaa! Olo ei ole enää epävarma ja hommat tulee hyvinkin rutiinilla, ja oma ohjaajapersoona ja sellainen esiintymispreesens on löytynyt, kun on saanut toistoja. Tämä siis muistutukseksi siitä, että kyllä sitä pystyy sitten vaikka mihin, kun saa harjoitusta ja uskoo itseensä. Ja ei haittaa vaikka aluksi vähän haparoi ja horjuu.  

Nykyisiin työtehtäviini tosiaan kuuluu hyvin paljon erilaista sisällöntuotantoa, mikä vaatii markkinointiosaamista, videotuotantoa ja -editointia. Olen mukana tekemässä digimarkkinointia ja esimerkiksi kuvaan ja editoin osan mainoksista. Vaikkei mulla tähän oo mitään koulutusta! Näiden vuosien varrella olen kuitenkin oppinut katselemalla uteliaana vierestä tiimin ammattilaisten tekemistä ja lopulta myös itse tekemällä ja kokeilemalla. Näistä hommista oonkin löytänyt tosi mieluisan maailman, jossa oon päässyt kehittämään omaa osaamista ja löytänyt uusia vahvuuksia itsestäni.  

 
Työtehtäviini kuuluu myös sisällöntuotanto Ilta-Sanomien hyvinvointiaiheiselle nettipalstalle, tässä yhden artikkelin kansikuva. (Kuva: Anette Perttula) 

Parasta mun työssä on monipuolisuus. Koen, että mulle sopii hyvin sellainen työpaikka, jossa saan tehdä monenlaista hommaa ja käyttää omia vahvuuksiani laajasti. Tämän lisäksi ehdottomasti parasta ja palkitsevinta mun työssä on se, mitä pystyn omalla toiminnallani saamaan aikaan: liikunnan ilon syttymistä, elämänlaadun paranemista ja uudenlaisen säkenöinnin löytymistä. Mun sydäntä lämmittää ihan mielettömästi joka kerta, kun kuulen asiakkaalta että jokin treenikurssi on tuonut hänen elämäänsä paljon hyvää: miten vaikka sellainen sisäinen säihke on löytynyt liikunnan myötä, eikä liikunta ajatuksena tunnukaan enää kielteiseltä.  

Haastavinta mun työssä on ehkä se, että koen välillä paineita olla aina se tsemppaava, iloinen ja energinen koutsi, vaikka ihmisiähän tässä ollaan eikä kukaan “asiantuntija” välty elämän haasteilta. Joskus kun jostain syystä on huono päivä ja pitää saada kuvattua jokin treeni tai muu materiaali valmennusta varten, niin joutuu tsemppaamaan että saa sen oman olemuksen ja tunnetilan oikeanlaiseksi. Toisaalta ammattimaisuus on myös sitä, että tunnistaa omat rajat ja ne tilanteet, kun oikeasti ei ole hyvä väkisin vääntää tai esittää jotain mitä ei juuri nyt ole.  

Välillä työpäiviin kuuluu kahvikupin kanssa posettaminen, tätä ei kyllä opetettu koulussa. (Kuva: Halla Greus) 

Isoin haaste tällä työuralla on ollut oman terveyden pettäminen 2022 vuoden alussa, kun autonomisessa hermostossani oli säätelyhäiriö ja lopulta en pystynyt liikkumaan ja työskentelemään enää ollenkaan. Lyhyesti selitettynä hermosto ei enää pelittänyt oikein ja ylireagoi kaikesta rasituksesta, uuvuin esimerkiksi siitä, kun vein roskat pihalle. Tuolloin jouduin luopumaan oikeastaan ihan kokonaan itsestäni – siltä se ainakin tuntui. Olen liikkunut ihan pienestä bebestä asti, harrastanut ja tehnyt liikuntaa työkseni monia vuosia, ja sitten liikunta kaikissa elementeissään vietiin minulta pois. Niin aika hukassa sitä oli, että mikäs mää nyt sitte oon, tuunko harrastamaan itse enää ikinä liikuntaa tai pystynkö olemaan enää liikunnanohjaaja. Loppujen lopuksi nyt olen onneksi kuntoutunut, mutta kieltämättä matkan varrella oli haastavaa rakentaa omaa identiteettiäni uudestaan, kun jo kerran luopui liikunnanohjaajan roolista ja sitten pitikin muodostaa se uudestaan. Tämän takia on ollut hetkiä, että olen kipuillut että haluanko sittenkään enää olla liikunnanohjaaja –mutta kaiken kipuilun jälkeen minulle on kirkastunut, että todellakin haluan jatkossakin käyttää omia taitojani, liikuttaa ihmisiä ja levittää liikunnan iloa.  

 

Kuminauha-treenikurssin mainosmateriaalia (Kuva: Halla Greus) 

Luulen, että tulevaisuudessa liikunta-alalla tullaan hyödyntämään entistä enemmän verkossa tapahtuvaa valmentamista ja liikunnan ohjaamista. Totta kai on tärkeää, että liikkumista tapahtuu myös live-kontaktissa ja yhdessä muiden ihmisten kanssa, mutta itse olen nähnyt että (vastuullisesti tuotetuista) verkkovalmennuksista on monia eri hyötyjä ja niiden avulla saadaan isoja määriä ihmisiä liikkeelle matalalla kynnyksellä, kun saa kotioloissa treenailla.  

Tulevaisuuden työssä tullaan tarvitsemaan taitoja, joiden avulla pystytään auttamaan ihmisiä, joille liikunta ei ole rutiini ja joille liikunta ei ole sellainen itsestäänselvä mukava juttu. Passiivisuus lisääntyy koko ajan, ja kyllähän nykypäivän maailma mahdollistaa ja vähän kannustaakin passiivisuuteen ja sellaiseen fyysiseen helppouteen. Liikunta-alan ammattilaisten tulisikin löytää motivoivia keinoja, joilla passiiviset ihmiset saataisiin liikkeelle ja saataisiin yhteiskuntaa voimaan paremmin ja terveemmin.  

Työpäivän jälkeen minua palauttaa parhaiten asiat, joiden avulla saan itseni irti työajatuksista ja -roolista. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi sarjojen katseleminen, liikunnan harrastaminen, kavereiden näkeminen sekä musiikin ja podcastien kuuntelu. 

 
Työminä nykypäivänä. (Kuva: Halla Greus) 

Tällaista on tapahtunut minun polullani, kun KAMKin ovista lähdin aikoinaan työmaailmaan!  

Sinulle joka tätä luet, erityisesti jos olet opiskelija, haluan sanoa että you rock! Opiskeluaikana ei todellakaan tarvi tai pidä olla jokin kartta valmiina, että miltä se tulevaisuus näyttää tai mitä sitä haluaa isona tehdä, se kyllä tulee muotoutumaan ja sinä pääset lopulta kokemaan sellaisia asioita, joista et osaa tällä hetkellä ees haaveilla. Tässä hetkessä on tärkeää keskittyä juurikin tähän hetkeen. Mikä just tällä hetkellä kutsuu tai tuntuu omalta? Lähde sitä kohti, äläkä mieti liikaa, että no mitä jos se ei ookkaan oikea valinta, mitä jos myöhemmin kadun sitä, mitä jos. Tulevaisuutta ei voi ennustaa, joten on turhaa koittaa ämpyröidä että hngghh mitä jos tulevaisuuden minä tekisikin toisin. Oon kuullut aikoinaan sanonnan, että sen sijaan, että koittaa nähdä ja mennä monta lyhtypylvään väliä kerrallaan, niin keskittyykin yhteen väliin kerrallaan ja katsoo mitä se matka tuo tullessaan.  

Terkuin ja halein 

Sohvi Ollila