Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Tuija Postari-Kivistö on aloittanut KAMKin hallinto-ja talousjohtaja

Tuija Postari-Kivistö on aloittanut KAMKin hallinto-ja talousjohtaja

21.5.2021 16.29

Tuija Postari-Kivistö on aloittanut Kajaanin ammattikorkeakoulun hallinto- ja talousjohtajana 1.4.2021 ja Kajaanin ammattikorkeakoulun hallitus on nimittänyt hänet Kajaanin ammattikorkeakoulun varatoimitusjohtajaksi 1.5.2021 alkaen. Hän siirtyy tehtävään eläkkeelle jäävän Merja Mäkisen jälkeen. 

Tuija Postari-Kivistö on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja HHJ. Hän omaa pitkän työkokemuksen erityisesti ICT-alan kasvuyritysten johtotehtävissä: CEO/MetaCase Consulting Oy, useat johtotehtävät Nokia Mobile Phones, COO&CFO/Codenomicon Oy ja CFO, VP Business Development ja Dir Sales, Haltian Oy. Näiden lisäksi hän on  sivutoiminen yrittäjä.
"Olen niin innoissani päästessäni aloittamaan KAMKin hallinto- ja talousjohtajan pestin. Toivon että pystyn tuomaan omasta pitkähköstä työkokemuksestani myös uusia aineksia KAMKin kehittämiseen.  Taloushallinto, henkilöstöjohtaminen ja esimiestyö ovat olleet punainen lanka kaikissa työpaikoissani”, Postari-Kivistö kertoo.

Kainuun on tuttua aluetta Postari-Kivistölle. "Olemme olleet Sotkamon mökkeilijöitä vuodesta 2005 ja koronavuosi mahdollisti meille siirtymisen mökille lähes koko vuodeksi. Tämän työpaikan johdosta meistä taitaa tulla lopullisesti kainuulaisia!”, hän iloitsee. 

Lisätietoja:
Tuija Postari-Kivistö
tuija.postari-kivisto(@)kamk.fi