Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Lapin AMK ja KAMK vastaavat sähköautomaatio-osaajapulaan koulutuksella

Lapin AMK ja KAMK vastaavat sähköautomaatio-osaajapulaan koulutuksella

25.10.2019 11.00

Kainuussa aletaan tammikuussa 2020 kouluttaa sähköautomaatioinsinöörejä. Tutkintoon johtava koulutus on tarjolla ensimmäistä kertaa Kainuun alueella. Alueen teollisuudessa on kasvava tarve ja paljon avoimia työpaikkoja sähköautomaatio-osaajille. Tarpeeseen vastatakseen Lapin AMK tuo tarjolle muuntokoulutuksen, jossa jo aiemmin insinöörin tutkinnon suorittanut voi pätevöityä Sähkö- ja automaatiotekniikan(AMK) insinööriksi. Yhteistyötä koulutuksen aikana mm. joiden opintojaksojen ja tilojen osalta tehdään Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa.
Paikallisesta teollisuudesta erityisesti Terrafame ottaa tiedon koulutuksen alkamisesta ilolla vastaan. ”Terrafame kasvaa parhaillaan niin tuotanto- kuin henkilöstömääränkin osalta. Malmivarojemme on arvioitu riittävän vähintään 30 vuodeksi ja noin vuoden päästä valmistuva akkukemikaalitehdas luo meille 150 uutta työpaikkaa. Haemme lisäksi koko ajan uusia prosessiteollisuuden osaajia monialaisen reilun 650 henkilön ammattilaisjoukkomme vahvistukseksi. Tarvetta on erityisesti sähköautomaatio-osaamiselle, johon nyt alkava insinöörien muuntokoulutus vastaa hienosti. Kannustamme ja tuemme myös omaa henkilöstöämme jatkokouluttautumaan nyt kun tällainen koulutus on tulossa saataville”, kommentoi Terrafamen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen.

Koulutuksesta vastaa Lapin ammattikorkeakoulu, ja sen kesto on 2,5 vuotta. Pääosa opinnoista voidaan suorittaa etänä. Kyse on monimuoto-opinnoista, joka tarkoittaa sitä, että luennot pidetään verkossa iltaisin ja lisäksi ne nauhoitetaan. Opiskelijat voivat siis hyvin sovittaa yhteen työelämän ja opinnot. Sitoutumista opiskelu kuitenkin vaatii, sillä opintojen kokeellinen osuus, laboratorioharjoitukset täytyy käydä suorittamassa Kemissä viikonloppuisin. Näitä ns. lähilaboratorioharjoituskertoja opinnoissa on 1-2 kertaa lukukaudessa. Lisäksi nykyaikaisten opetusmenetelmien myötä osa laboratorioharjoituksista voidaan tehdä etänä.

Opinnot sisältävät perusteita sähkötekniikasta sekä automaatiotekniikasta. Opintojen aikana suuntaudutaan automaatiotekniikkaan. Opiskelija saa valmiudet työskennellä nykyaikaista tekniikkaa hyödyntävissä yrityksissä, joiden osaamisalueet liittyvät sähköntuotantoon tai -siirtoon, älykkäisiin sähkökäyttöihin sekä kiinteistösähköistykseen ja –automaatioon. Muita toiminta-alueita voivat olla energiatekniikka, prosessiautomaatio ja ohjaustekniikka. 

Hakeminen opintoihin tapahtuu opintopolku.fi sivuston kautta 1.-15.11. Koulutus alkaa tammikuussa 2020. Hakukelpoisia ovat henkilöt, joilla on pohjakoulutuksena jo insinöörin tutkinto. Aloituspaikkoja koulutukseen on 20, ja opiskelijavalinta tehdään todistusten perusteella. Pääsykokeita ei siis järjestetä. 

Lisätietoja:
Koulutusjohtaja Jari Kähkönen,
puh. 044 710 1303,
sähköposti: jari.kahkonen(@)kamk.fi