Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / KAMKin koulutustarjonta kiinnosti hakijoita – sosionomikoulutus suosituin hakukohde

KAMKin koulutustarjonta kiinnosti hakijoita – sosionomikoulutus suosituin hakukohde

31.3.2022 16.00

Korkeakoulujen valtakunnallinen kevään toinen yhteishaku päättyi keskiviikkona 30.3. Kajaanin ammattikorkeakouluun (KAMK) haki lähes 1000 ensisijaista hakijaa ja kaikkiaan hakijoita oli 3539.

KAMKiin hakeneiden määrä tippui viime vuodesta hieman. Viime vuonna hakijoita oli päälle 4000 ja ensisijaisia hakijoita oli 1322. Suosituin hakukohde oli nyt toista kertaa haussa ollut sosionomin monimuotokoulutus. Kaikkiaan koulutukseen haki 453 hakijaa ja ensisijaiseksi hakukohteekseen koulutuksen sijoitti 173.

”KAMKin kiinnosti hakijoita ja saimme hyvin hakijoita eri alojen hakukohteisiin. Olen hieman pettynyt perinteisten insinöörikoulutusten vähäiseen kiinnostukseen. Tältä osin tilanne on yhtäläinen KAMKilla ja pitkälti koko Suomessa. Silti työmarkkinoilla on paljon kysyntään alan taitajille”, toteaa rehtori Matti Sarén.

Suosittuja hakukohteita olivat pelialan koulutus, tradenomi (AMK) sekä liikunnanohjaajan (AMK) koulutus. Pelialan koulutukseen hakijoita oli lähes 11 kertainen määrä aloituspaikkoihin nähden ja liikunnanohjaajakoulutukseen hakijoita oli 14,7 kertainen määrä.

Ensimmäistä kertaa haussa olevat sairaanhoitajan monimuotokoulutus Pyhäjärvellä ja Datasta tekoälyyn insinöörin monimuotokoulutus pääkaupunkiseudulla keräsivät myös hyvin hakijoita. Pyhäjärven sairaanhoitajakoulutukseen haki 4 kertainen määrä kaikkia hakijoita aloituspaikkoihin nähden. Datasta tekoälyyn insinöörikoulutukseen hakijoita oli noin 7 kertainen määrä aloituspaikkoihin nähden.

Ylempi AMK -tutkinnoista parhaiten menestyivät Tiedolla johtamisen ja kehittämisen YAMK-koulutus sekä Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK -koulutus. Tiedolla johtamisen ja kehittämisen koulutukseen (Tradenomi YAMK) haki kaikkiaan lähes 12 kertainen määrä aloituspaikkoihin nähden.

KAMKissa oli haussa 26 hakukohdetta viidellä eri koulutusalalla: matkailu- ja ravitsemisalalla, sosiaali- ja terveysalalla sekä liikunnan, liiketalouden ja tekniikan aloilla.

Ammattikorkeakouluihin haki noin 138 000 opiskelijaa. Hakijoiden määrä laski vuodesta 2021 noin 20 000 hakijalla, vaikka kansallisesti aloituspaikkoja lisättiin merkittävästi. Hakeutumisessa on nähtävissä työmarkkinoiden piristyminen.

Korkeakoulujen kevään toisen yhteishaun todistusvalintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 3.6.2022. Valintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 8.7.2022. Opiskelijaksi hyväksyttyjen tulee ottaa opiskelupaikka vastaan ja ilmoittautua korkeakouluopiskelijaksi viimeistään 15.7.2022 klo 15 mennessä.

Lisätietoja:
rehtori Matti Sarén
puh. 044 7101 600
matti.saren(@)kamk.fi

Hakijapalvelut
hakijapalvelut@kamk.fi