Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / KAMK kokoon suhteutettuna toiseksi tuloksellisin vuonna 2020

KAMK kokoon suhteutettuna toiseksi tuloksellisin vuonna 2020

18.5.2021 15.00

Opetus- ja kulttuuriministeriön tuloksellisuusmittareiden ennakkotiedon perusteella Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) on ollut vuonna 2020 kokoonsa suhteutettuna Suomen toiseksi tuloksellisin ammattikorkeakoulu.

KAMKin vahvuutena on erityisesti TKI-toiminta, jossa olemme Suomen paras. Opetus ja kulttuuriministeriön mittariston perusteella KAMKin vahvuutena ovat olleet myös valmistuneet (Vuonna 2020 valmistuneita AMK-tutkinnoista 379 ja YAMK-tutkinnoista 48). Tämä on erinomainen tulos, jos ottaa huomioon korona pandemian aiheuttamat muutokset etäopintojen ja itsenäisen opiskelun lisääntymisenä.

Huomioitavaa on, että vuoden 2020 tuloksiin vaikuttaa myös useamman aikaisemman vuoden tulos.
”Olemme tehneet pienenä korkeakouluyhteisönä suuria tuloksia. Ajat ovat olleen valitsevan maailmantilanteen vuoksikin vaikeita, mutta meillä on ihan loistavaa henkilökuntaa, mikä on tehnyt hienoa tulosta sekä tutkimuksen ja kehityksen sekä opetuksen parissa. Nämä tulokset ovat johdattaneet meidät monena vuonna tulosvertailussa kärki viisikkoon ja tänä vuonna jo toiselle sijalle”, iloitsee rehtori Matti Sarén.

Heikoimmat tuloksensa KAMK sai mittariston mukaan YAMK-tutkintojen määrässä sekä jatkuvan oppimisen tarjonnassa. Näissä jäätiin noin 10% suhteellisesta koosta. Tulos oli näiltä osin odotettu ja 2021 KAMK on käynnistänyt kehitysohjelmat molempiin. 

Vuonna 2020 tuloksellisuusmittareiden vertailussa parhaiten pärjäsi XAMK. Heillä erityisesti jatkuvan oppimisen tulokset olivat Suomen parhaita. Vertailussa Lapin AMK oli kolmantena, Centria (Kokkola) kahdeksas, Savonia kymmenes ja Oulun AMK neljästoista. Erityisen huomattavaa on, että suuret toimijat kuten Metropolia, TAMK (Tampere) ja Turun AMK eivät pärjänneet tulosvertailussa.

”Suuret AMK-yksiköt eivät ole sijoittuneet vertailussa kovin hyvin. Vertailussa on käynyt ilmi jo usean vuoden ajan, että korkeakoulun koko ei paranna toiminnan tuloksellisuutta ja opiskelijoiden antamaa palautetta. Koska tilanne on pitkään ollut tämä, me KAMKissa haluamme viedä eteenpäin yhteisömäistä ja ihmiskasvoista opetusta. Siksi olemme viime vuosina tuoneet opetusta lähelle opiskelijoita mm. Raaheen, Kuusamoon ja Kuhmoon”, jatkaa Sarén.

Ammattikorkeakoulun välisen tuloksellisuusvertailun tekee vuosittain Viivain Oy Opetus- ja kulttuuriministeriön keräämien tietojen perusteella. Vertailu on osa ammattikorkeakoulujen tilaamaa osviitta -palvelua. 


Lisätietoja:
Matti Sarèn
rehtori
p. 044 7101 600
matti.saren(@)kamk.fi