Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Tiesitkö? Kainuussa voi kulkea kaksoisuraa pitkin huippu-urheilijaksi ja tohtoriksi saakka

Tiesitkö? Kainuussa voi kulkea kaksoisuraa pitkin huippu-urheilijaksi ja tohtoriksi saakka

28.2.2022 14.24

Kaksoisura-käsite tarkoittaa tavoitteellisen urheilun ja opiskelun tai työn tasapainoista yhdistämistä. Suomessa kaksoisura alkaa yläkouluvaiheessa jatkuen huippu-urheiluvaiheen jälkeiseen urasiirtymään. Kainuussa ja Kuusamossa urheilijalla on monipuoliset mahdollisuudet oman kaksoisuransa luomiseen. Tätä viestiä haluavat kaksoisura-markkinointivideon ideoineet toimijat viedä eteenpäin.
”Alueella on paljon urheilijanpolun ja kaksoisuran parissa työskenteleviä tahoja. Haluamme tuoda osaamistamme ja mahdollisuuksia näkyvästi esille ja lisätä tietoisuutta myös maakuntarajojen ulkopuolella”, Kainuun Liikunnan asiantuntija ja Kajaanin alueellisen toiminnan koordinaattori Veera Valtanen kertoo.

Kajaanissa, Sotkamossa ja Kuusamossa on lukuisia oppilaitoksia, jotka tarjoavat monipuolisen ympäristön ja tukiverkoston urheilun ja opiskelun yhdistämiseen.  Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian, Kajaanin ammattikorkeakoulun, Jyväskylän yliopiston, Kajaanin urheilukampus -hankkeen, Liikuntateknologian koulutuspolku urheilijoille -hankkeen, Kainuun Liiton, Kajaanin kaupungin, Sotkamon kunnan ja Kuusamon kaupungin yhteistyönä on syntynyt video, joka esittelee kainuulaisia ja kuusamolaisia kaksoisuramahdollisuuksia yläkoulusta korkea-asteelle, jopa tohtoritasolle saakka. 

Katso kaksoisuran markkinointivideo.

Videon tuotannosta vastasi kajaanilainen Fade Creative Oy. 

Kajaanin urheilukampus -hanke ja Liikuntateknologian koulutuspolku urheilijoille -hanke toteutetaan Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämällä ESR-rahoituksella.  Lisäksi Liikuntateknologian koulutuspolku urheilijoille -hanke toteutuu Opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksella ja toteuttajien omarahoituksella.