Etusivu / fi / KAMK

Dynaaminen ja ihmisläheinen kampus

Kajaanin ammattikorkeakoulu palvelee toiminnallaan alueen kehitystarpeita hyvinvoinnin, teknologian ja viestinnän sekä matkailun alueilla. Ammattikorkeakoulu edistää toiminnallaan alueen mahdollisuuksia kehittyä huippuammattilaiseksi valitsemillaan saroilla: aktiviteettimatkailussa, sairaan- ja terveydenhoidossa, liiketoimintaosaamisessa ja yrittäjyydessä sekä ICT- teollisuudessa ja kone-ja kaivostekniikassa.

Tarjoamme opiskelijoille korkeatasoisen ja ihmisläheisen oppimisympäristön. Huomioimme opiskelijat yksilöinä ja pieni dynaaminen ammattikorkeakoulumme on heille turvallinen paikka. Haluamme opiskelijoiden viihtyvän meillä. Tärkeä painopiste toiminnassamme on opintojen ohjaus ja tuutorointi, joiden tavoitteena on auttaa opiskelijaa menestyksekkääseen opiskeluun. Valmistuneet opiskelijat arvostavat kouluamme. He ovat antaneet hyvät arvosanat erityisesti opetuksen ja ohjauksen tasosta.

Henkilökunta on voimavaramme. Heillä on myönteinen, innovatiivinen ja ennakkoluuloton asenne itsensä ja työyhteisön kehittämiseen. Kajaanin ammattikorkeakoulussa arvostetaan työtä ja osaamista sekä tuetaan jaksamista ja kehittymistä.

Kajaanin ammattikorkeakoulussa arvostetaan koulutuksen sekä tutkimus- ja kehitystyön tekemistä paikallisissa, alueellisissa, kansallisissa ja kansainvälisissä verkoissa.
Työelämä- ja asiakaslähtöinen toimintamme tuottaa lisäarvoa yhteistyökumppaneillemme ja tähtää alueen entistä parempaan menestymiseen.

Kajaanin ammattikorkeakoulussa on luova ilo toiminnassa. Tervetuloa Kajaanin ammattikorkeakouluun tutkimaan, mitä alueen kehittämistyö Kajaanin ammattikorkeakoulussa käytännössä tarkoittaa.

Kajaanin ammattikorkeakoulu 

• auttaa opiskelijoita ja Kainuuta menestymään
• tuo opintoihin mukaan työelämän kehittämisprojekteja
• arvostaa kansainvälisyyttä
• sitoutuu korkeatasoiseen opetuksen laatuun

Vahvuutena
• eri alojen asiantuntijat
• ammattitaito ja
• osaaminen

Valtteina
• pieni opiskelijayhteisö
• hyvä henki
• läheisyys ja
• opiskelijayhteisön tuki

 KARVI auditoitu.PNG