my career - Marika Korhonen

Kaupan alalta rakennesuunnittelijaksi puurakentamisen pariin

 

Marika Korhonen3.jpg

Hei,

Olen Marika Korhonen ja koulutukseltani Insinööri (AMK) rakennus- ja yhdyskuntatekniikka. Valmistuin keväällä 2021 ja tällä hetkellä työskentelen Jukkatalo Oy:ssä rakennesuunnittelijana.

Aiemmalta koulukseltani olen YO-merkonomi ja työskennellyt 20 vuotta kaupan alalla tehden niin myyjän, apulaismyymäläpäällikön kuin myymäläpäällikönkin töitä. Suurimman osan ajasta olen työskennellyt Keski-Suomessa Jyväskylän ympäristössä ja muutin vuonna 2014 Kainuuseen. Kouluun hakeutuminen oli pyörinyt ajan saatossa enemmän ja vähemmän mielessa - hautunut ja odottanut oikeaa hetkeä.

Uutta suuntaa irtisanomisen innoittamana

Olin töissä Suomen lähikaupalla, jonka Kesko osti keväällä 2016 ja tällöin oli jo selvää, että Siwoja tullaan sulkemaan. Mieheni kanssa keskustelin, että olisiko nyt opintojen aika. Tuli sitten ääneen sanottua, että jos myymälä, jossa työskentelen suljetaan ja minut irtisanotaan, niin haen kouluun. Olin pohdiskellut eri aloja ja pikku hiljaa selkeni, että Kajaanin Ammattikorkeakoulussa tarjolla oleva rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutus voisi olla minulle sopiva uusi suunta. 

Helmikuussa 2017 tuli ilmoitus, että myymälämme suljetaan ja meidät irtisanotaan - tämä sattui sinällään sopivasti, että ehdin mukaan sen kevään yhteishakuun. Myymälä suljettiin ja siirryin suorittamaan irtisanomisaikaa toiseen myymälään, jonka aikana kävin myös pääsykokeissa ja tulin valituksi Kajaanin ammattikorkeakouluun.

Työni myymälässä ei kuitenkaan loppunut kokonaan, vaan sain jatkaa myyjänä opiskelujen ohessa. Tosin, näin jälkeen päin ajateltuna, olisin voinut opiskelujen ohella tehdä vähän vähemmänkin töitä. Muutaman kuukauden olin kokonaan opintovapaalla, mutta pääosin tein osittain kahtakin työtä opiskelujen rinnalla.

Opintoni aloitin siis syksyllä 2017 päivätoteutuksena. Aluksi ”jännitti”, että olenkohan ihan vanhus meidän luokalla, kun näin aikuisella iällä lähdin opiskelemaan. Kuitenkin jo ensimmäisenä päivänä sain huomata, että luokkamme ikäjakaumassa oli sekä aikuisempaa että nuorempaa väkeä. Olin opintojen alkaessa syksyllä 2017 opintovapaalla ja kevään 2018 työskentelin opintojen ohella myymäläpäällikkönä - tämä kombo tuntui välillä ”hullun hommalta”, mutta onnistui kuitenkin.

Harjoittelun ja kesätöiden kautta jalkaa oven väliin

Ensimmäisen vuoden jälkeen olin vielä kesän töissä kaupalla, koska palkkaus oli tässä vaiheessa parempi ”vanhalla” alalla.

Toisen vuoden jälkeen pääsin kesätöihin Lapinlahden kunnalle, jossa tehtiin kuntoarvioita kunnan vuokrakotien rakennuksen ulkopuolisiin rakenteisiin sekä yhteisiin tiloihin, puuttumatta asuntojen sisätiloihin. Lisäksi teimme sähköistä huoltokirjaa kunnan kiinteistöistä syöttämällä tietoja järjestelmään.

Kolmannen vuoden keväällä 2020 oli edessä harjoittelu ja pohdiskelin, missä se voisi olla. Suunnittelupuoli oli alkanut kiinnostaa, joten hain harjoittelupaikkaa Jukkatalo Oy:stä ja sinne myöskin pääsin. Harjoittelun suoritin ARK-suunnittelun puolella, jossa suunnitellaan asiakkaalle pääpiirustukset rakennusluvan hakemista varten eli työ oli hyvin pitkälle suunnittelun lisäksi myös asiakaspalvelua. Kaupan alalla työskentelystä oli tässä kohtaa hyötyä ja sainkin palautetta, että olen asiakkaiden kanssa todella luontevasti.

Kevään 2020  aikana alkoi koronapandemia ja suurin osa toimistolta siirtyi tekemään etätöitä. Harjoitteluni jatkui silti kesätöiden merkeissä ja kesällä minulta kysyttiin, että haluaisinko syksyllä mallintaa tulevan Jukkatalon hirsitalomalliston arkkitehdin suunnitelmien pohjalta niin, että muuttaisin ne soveltumaan Jukkatalon tapaan rakentaa.

Otin työn vastaan ja syksyllä, kun koulu taas jatkui, siirryin itsekin kotiin etätöihin, koska niin oli helpompaa yhdistää opiskelu ja työt. Tein hirsitaloja mallintaessa yhteystyötä niin rakennesuunnittelun kuin LVI-suunnittelunkin kanssa ja mallisto julkaistiin marraskuun alussa 2020. 

Marika Korhonen Jukkatalo.png
Kuva: Jukkatalon hirsitalomalliston malli

Loppuvuodesta 2020 minulle vinkattiin, että  vakituinen rakennesuunnittelijan paikka on auki, että jos kiinnostaa, niin hae ihmeessä. Hain paikkaa, sain sen ja niin siirryin vuoden 2021 alussa rakennesuunnittelun puolelle. Tiedossa oli, että opintoni ovat vielä kesken ja näin ollen tein töitä osa-aikaisena, jotta sain päätökseen opinnäytetyöni ja opintoni. Valmistuessani toukokuussa 2021 minut vakinaistettiin.

Harjoittelupaikan valinta oli kohdallani onnistunut! Olen saanut edetä jo lyhyessä ajassa urallani ja oppia todella paljon uutta, jota oli edesauttanut aivan loistava perehdytys niin ARK-suunnittelun kuin RAK-suunnittelun puolella. Kuitenkin ammatillinen matkani on vasta alussa, sillä rakennuspuolen työkenttä on todella laaja ja opittavaa paljon. Nyt kun oma suunta on selvillä, voi alkaa vahvistaa osaamistaan sen saralla.

Työ kaupassa tasapainottavana harrastuksena

Työssäni parasta on, että kohteet vaihtelevat, koko ajan oppii uutta ja kaikki auttavat toisiaaan. Lisäksi pidän etätyöstä, sillä etätyö säästää  yli tunnin  aikaa päivästäni muuhun tekemiseen, koska työmatkaa olisi muuten 40 km. Etätyötä tehdessä myös oman tekemisen aikatauluttaminen korostuu, joka on aina ollut minun vahvuuteni.

Entinen päätyöni kaupan alalla on nykyään harrastukseni ja teen vuoron pari viikossa. Koen, että se on itselleni hyvää vastapainoa kotona tietokoneen ääressä istumiselle. Kaupassa näen ihmisiä ja siellä on sosiaalista kanssakäymistä kasvotusten puhelimessa puhumisen sijaan.

Vinkit työn ja opiskelun yhdistämiseen

Omalla kohdallani opinnoissa oleviin ryhmätöihin valikoitui jo ensimmäisenä vuonna ne ihmiset, joiden kanssa ryhmätyöt sujui mukavasti - Kaikki tekivät oman osansa ja olimme tavoitteellisesti samoilla linjoilla. Sovittiin yhdessä ennakkoon aikataulut, milloin tehdään ryhmätyötä. Ryhmässämme ei ollut ns. ”vapaamatkustajia”. Kun asiat oli sovittu ennakkoon, niin omien aikataulujen luominenkin oli helpompaa.

Vihje: Valitse ryhmätöihin ympärillesi oikeat ihmiset. Käytä kalenteria ja suunnittele milloin teet mitkäkin koulutehtävät. Suunnittele myös, milloin sinulla on vapaapäivä opiskelusta.

Terveisin,

Marika Korhonen
Rakennesuunnittelija, Jukkatalo Oy