my career - Aldin Tokalic

Tietokoneharrastuksesta työ, mikä ei käy tylsäksi

Aldin tokalic.jpg

Nimeni on Aldin Tokalic ja aloitin opiskelut Kajaanin ammattikorkeakoulussa vuonna 2007. Lukion jälkeen vaihtoehtona oli useampi korkeakoulu ja ala, mutta koska muutenkin käytin osan vapaa-ajastani tietokoneharrastukseen, päätin tehdä harrastuksesta ammatin ja lähdin opiskelemaan tietojenkäsittelyä. Tämä on mielestäni ehkä tärkein mittari uraan liittyvissä päätöksissä - jos voit kuvitella tekeväsi kyseistä hommaa harrastusmielessä, se on todennäköisesti sellainen työ mikä ei käy tylsäksi. 

Opiskelun ohella tein jatkuvasti kaikenlaisia töitä mm. tutkimushaastattelijana, puhelinmyyjänä ja siivojana. Olin aina kiinnostunut isojen organisaatioiden toiminnasta, joten suoritin työharjoittelun Kainuun soten tietohallinnossa. Työharjoittelun jälkeen palasin koululle ja tein opinnäytetyön valmiiksi.

Valmistuin helmikuussa 2011 ja sain työpaikan Kainuun soten tietohallinnosta. Työharjoittelu onkin paras tapa tuoda esille oma osaaminen ja potentiaali, sekä tutustua työnantajan toimintaympäristöön ja työkulttuuriin.

Jatkuvaa oppimista uusien vastuualueiden ja opintojen myötä

Pari ensimmäistä vuotta tein ihan perustason ICT-tehtäviä, mutta korostin työnantajalle, että olen valmis ottamaan uusia haasteita vastaan. Näin sainkin ison projektin vastuulleni ja jatkoin työskentelyä ICT-suunnittelijana. Silloin päätin vahvistaa osaamistani ja hain opiskelemaan KAMKin ylemmässä koulutusohjelmassa.

Valmistuin liiketalouden Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen - ylemmästä ohjelmasta vuonna 2017. Samana vuonna tartuin organisaatiossani uusiin haasteisiin ja tein ICT-suunnittelijana erilaisia ICT-valmisteluun liittyviä tehtäviä Kainuun maakunta- ja soteuudistuksen toimielimessä.

Vuonna 2018 päätin hakea opiskelemaan vielä toisessa KAMKin ylemmässä koulutuksessa ja syyskuussa 2018 aloitin opiskelut Tietojenkäsittely ja liiketoimintaosaaminen -ohjelmassa, josta valmistuin elokuussa 2021. Helmikuussa 2019 otin uudet tehtävät vastaan Kainuun uusi sairaala -hankkeessa ICT-erikoissunnittelijana ja projektipäällikkönä.

Kajaanin ammattikorkeakoulun YAMK koulutukset on suunniteltu työssäkäyville ihmisille. Suurin osa opinnoista tapahtuu nykyaikaisilla työvälineillä verkossa. Ohjaus on korkeatasoista ja opettajat joustavia ja auttavaisia. Kajaanin ammattikorkeakoulua ei turhaan kutsuta Suomen parhaaksi ammattikorkeakouluksi.

Työn ohella opiskelemisessa suurimpana haasteena on työelämän, opiskelun ja vapaa-ajan yhteensovittaminen, joten tehtävien aikatauluttamisella sekä aikataulujen noudattamisella on tärkeä rooli tässä. 

Kainuun uudessa sairaalassa eri alojen ammattilaisten kanssa

Olen työskennellyt nyt Kainuun uusi sairaala -hankkeessa noin kaksi ja puoli vuota. On erittäin palkitsevaa työskennellä eri alojen ammattilaisten kanssa ja olla mukana viemässä isoja kokonaisuuksia suunnittelupöydältä toteutukseen. Työssäni on parasta, että teen sellaista työtä mistä on hyötyä meille kaikille kainuulaisille. 

Työ- ja vapaa-aika tulisi pitää tasapainossa, vaikka se ei ole aina helppoa. Itse viihdyn luonnossa, käyn vaeltamassa, sienessä ja kalastamassa. Yritän myös viettää mahdollisimman paljon aikaa läheisten kanssa.

Aldin tokalic2.jpg

On tärkeää hahmottaa mitä haluaa tehdä ja mihin on pyrkimässä. Mikään ei tapahdu yön yli, matkaan tulee mutkia ja tämä kuuluu elämään, mutta jos jaksaa panostaa ja pysyy omissa tavoitteissa, tulokset näkyvät kyllä. 

Aldin Tokalic

Tradenomi AMK - Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma 2011
Tradenomi YAMK - Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutus 2017
Tradenomi YAMK - Tietojenkäsittelyn ja liiketoimintaosaamisen koulutus 2021

ICT -erikoissuunnittelija Kainuun uusi sairaala -projekti

https://fi.linkedin.com/in/aldin-tokalic-40337272