Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Sähköinen tutkintotodistus KAMKista valmistuneille

Uutisarkisto

Sähköinen tutkintotodistus KAMKista valmistuneille

27.4.2021 13.12

Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) on ottanut käyttöönsä sähköisen tutkintotodistuksen. KAMK on ensimmäinen ammattikorkeakoulu, jolla on nyt käytössään ainoastaan sähköinen tutkintotodistus. 

”Emme anna opiskelijoillemme sähköisen todistuksen lisäksi paperista todistusta muiden ammattikorkeakoulujen tapaan vaan siirryimme suoraan sähköiseen todistukseen”, kertoo opintoasiainpäällikkö Maarit Merimaa-Piirainen

Sähköinen tutkintotodistus on mainittu korkeakoulujen Digivisio 2030 -hankkeen tavoitteissa. KAMK on näin ollen ottanut käyttöön sähköisen tutkintodistuksen reilusti ennen tavoiteaikataulua. Sähköinen tutkintotodistus tarjoaa opiskelijalle paperista luotettavamman tavan todistaa tutkintonsa.

”Teimme linjauksen sähköiseen tutkintotodistukseen siirtymisestä jo vuonna 2019. Uusi malli sujuvoittaa arkistointiprosessia ja jatkossa arkistosta löytyy nopeasti tarvittava todistuskopio. 
Haluamme tarjota sähköisiä palveluja mahdollisimman monipuolisesti meidän opiskelijoille sekä valmistuneille”, kertoo rehtori Matti Sarén.

Sähköinen tutkintotodistus on virallinen todistus, mikä ei vaadi erillistä oikeaksi todistamista. Todistuksen voi toimittaa esimerkiksi liitetiedostona eri viranomaisille tai työnantajalle. Mikäli todistus katoaa, on se aina saatavana uudelleen sähköisenä, alkuperäistä vastaavana versiona.  Sähköisestä tutkintotodistuksesta voit tulostaa tulosteita, mutta virallinen tutkintotodistus on vain sähköisessä muodossa. 


Lisätietoja: 

Matti Sarén
rehtori
p. 044 7101 600
matti.saren(@)kamk.fi

Maarit Merimaa-Piirainen
opintoasiainpäällikkö
p. 044 7101 618
maarit.merimaa-piirainen(@)kamk.fi