Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Kajaanin AMK:n tutkimus: Kainuun venäläismatkailussa kahdensuuntaista kehitystä

Uutisarkisto

Kajaanin AMK:n tutkimus: Kainuun venäläismatkailussa kahdensuuntaista kehitystä

4.2.2014 8.00

Kajaanin ammattikorkeakoulun järjestää Kainuun venäläismatkailun osaamistarpeet tulevaisuudessa –seminaarin tiistaina 4.2.2014 klo 12.30-15.30 Kajaanin Kaukametsän Kouta-salissa. Seminaarissa esitellään uusia venäläismatkailusta tehtyjä tutkimuksia sekä tarkastellaan millaisia osaamistarpeita tulevaisuuden menestyminen venäläismatkailussa vaatii.

Viime vuosina Kainuun venäläismatkailussa on tapahtunut kahtalaista kehitystä. Yöpymisvuorokausien nopea kasvu tyrehtyi vuonna 2008 ja sen jälkeen Kainuun markkinaosuus koko maan venäläisyöpymisistä on ollut laskusuunnassa. Vuoden 2013 tammi-marraskuussa Tilastokeskuksen rekisteröimät venäläisyöpymiset vähenivät Kainuussa yhdeksän prosenttia, kun vastaavana ajankohtana koko maassa yllettiin kahdeksan prosentin lisäykseen.

Majoitustilastoihin verrattuna ostosmatkailun volyymia kuvaavat Global Blue Finlandin tax free -tilastot antavat kuitenkin toisenlaisen näkökulman Kainuun venäläismatkailusta. Tax free -tilastojen mukaan venäläisten Kainuussa tekemien verovapaiden ostosten määrä yli kaksinkertaistui aikavälillä 2009-2012.  Myös vuodelle 2013 kirjautui kasvua, joskaan kasvutahti ei ollut aivan edellisten vuosien tasoa. Ostosmatkailun Kainuussa voidaan sanoa kehittyneen suotuisasti Venäjän taloustilanteesta huolimatta.

Kostamus on ollut ja on edelleen merkittävä Kainuun taloudelle. Aikaisempina vuosikymmeninä kainuulaiset rakentajat menivät työskentelemään Venäjälle, nyt kostamuslaiset tulevat ostoksille Kainuuseen. Seminaarissa julkistettavan Kajaanin ammattikorkeakoulun tutkimuksen perusteella yli 80 prosenttia Kainuussa vierailevista venäläisistä ostosmatkailijoista tuleekin Kostamuksesta.

Tutkimuksen mukaan niin ostos- kuin lomamatkailijatkin ovat pääosin tyytyväisiä Kainuuseen matkailukohteena sekä palvelutasoa ja kielitaitoa pidetään yleisesti hyvänä. ”Matkailusektorilla on tehty hyvää työtä laadun eteen, mutta uusia avauksia tarvitaan. On huolestuttavaa, että Kainuu on jäänyt hitaan kasvun maakunnaksi venäläismatkailussa” – toteaa kehittämispäällikkö Mikko Keränen Kajaanin ammattikorkeakoulusta. ”Vastaisuudessa on tärkeää nostaa osaamistasoa niin palvelujen tuottamisessa kuin markkinoinnissakin. Myös saavutettavuus on iso haaste, muutokset logistiikassa niin Suomessa kuin Venäjällä vaikuttavat välittömästi matkailuun” – Keränen jatkaa.

Venäläismatkailun osaamistarpeet tulevaisuudessa -hankkeen seminaarissa julkistettava tutkimus on laaja katsaus tärkeän matkailijasegmentin nykytilanteesta Kainuussa. Hanketta rahoittaa Kainuun Ely-keskus Euroopan unionin sosiaalirahastosta. Ammattikorkeakoulun lisäksi Kainuun liitto on osallistunut hankkeeseen.

Lisätietoja: 

Kajaanin ammattikorkeakoulu
Kehittämispäällikkö Mikko Keränen
Puh. 044 7101 620, mikko.keranen(at)kamk.fi

Tiedostot