Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Uusi koulutusmalli tuo lisää osaamista yrityksiin  

Uutisarkisto

Uusi koulutusmalli tuo lisää osaamista yrityksiin  

8.5.2020 11.00

Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) tuottaa uuden, 15 opintopisteen AMK-tason koulutuksen, jonka teemana on Internet of Things (IoT) eli Asioiden tai esineiden Internet. Koulutus tuotetaan osana Joustavat koulutusmallit yhteistyössä yrityselämän kanssa -hanketta, jossa yhtenä osa-alueena on ollut uusien koulutusmallien etsiminen. 
 
Hankkeen kautta Iisalmen, Ylivieskan ja Varkauden alueen yrityksille ja yritysten henkilökunnalle on avautumassa aivan uudenlainen koulutus, joka on räätälöity teknologiasta ja uuden oppimisesta kiinnostuneille yrityksille ja niiden henkilökunnalle. Koulutuksessa tutustutaan IoT-kokonaisuuteen, jossa käydään käytännön esimerkkien avulla läpi, mitä IoT voi tarkoittaa esimerkiksi kaupassa, logistiikassa, teollisuudessa tai palvelualalla.
 
Iisalmen projektipäällikön Minna Papin mukaan tavoitteena on, että yritysten työntekijät innostuvat oppimaan uutta ja että opiskelijat hakeutuisivat koulutuksen jatkamaan opintojaan korkeakouluun. Tätä kautta myös osaaminen yrityksissä lisääntyisi.
 
”Koulutuksen sisältämiä opintoja voidaan hyväksi lukea jatkokoulutuksessa, mikäli koulutuksen suorittanut päättää lähteä jatkamaan opintojaan ammattikorkeakouluun. Jatkuvan oppimimisen ja oman osaamisen kehittämisen kautta yritykset saavat osaavaa henkilökuntaa, jolla on loistava osaaminen tulevaisuuden ratkaisuista. Koulutus antaa jatkokoulutusmahdollisuudet esimerkiksi tekniikka-, liiketalous- tai vaikka sosiaali- ja terveysalalle. IoT:n tarjoamia mahdollisuuksia tarvitaan tulevaisuudessa kaikilla aloilla”, kertoo koulutussuunnittelija Hannu Tikkanen. Kajaanin ammattikorkeakoulu on edelläkävijä IoT:n, data-analytiikan ja erilaisten pilvipalveluratkaisujen opetuksessa sekä hyödyntämisessä myös omassa toiminnassaan.
 
IoT - mahdollisuudet ja hyödyntäminen -koulutus alkaa syksyllä 2020 ja se kestää noin puoli vuotta. Haku koulutukseen tapahtuu ajalla 11.5. - 31.7.2020. Koulutukseen valitaan 25 opiskelijaa hakemusten perusteella. Sähköinen hakulomake avautuu haun alkaessa osoitteeseen www.kamk.fi/iot-mahdollisuudet-ja-hyodyntaminen.
 
Joustava koulutusmalli on tarkoitettu ensisijaisesti Iisalmen, Varkauden ja Ylivieskan alueilla sijaitsevien yritysten, muiden organisaatioiden sekä julkishallinnon työntekijöille sekä alueen työttömille työnhakijoille. Hakijalla pitää olla suoritettuna toisen asteen koulutus, kuten lukio tai ammatilliset opinnot. Koulutus toteutetaan verkkokoulutuksena.  


Kajaanin ammattikorkeakoulu tarjoaa laadukasta opetusta Kajaanin kampuksella sekä etäopintoina verkossa, mutta strategiansa mukaan lähiopetusta myös Kajaanin ulkopuolella. KAMKin koulutuksissa lähiopetusta tarjotaan parhaillaan Suomussalmella, Kuusamossa, Raahessa ja Ylivieskassa. Tarjonta laajentuu myös tulevana syksynä esimerkiksi Raahessa tarjottavalla pelialan koulutuksella.

Lisätietoja  
Hannu Tikkanen  
Koulutussuunnittelija  
hannu.tikkanen(at)kamk.fi  
044 7101 631  
  
Minna Pappi  
Projektipäällikkö  
minna.pappi(@)iisalmi.fi  
040 3534 794