Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Kajaanin ammattikorkeakoululle mukava potti OKM:n lisämäärärahasta

Uutisarkisto

Kajaanin ammattikorkeakoululle mukava potti OKM:n lisämäärärahasta

2.1.2014 10.00

Opetusministeriö on myöntänyt ammattikorkeakoulujen työelämälähtöisen opetus-, tutkimus- ja kehitystyön edellytysten vahvistamiseen 10 miljoonaa euroa. Avustuksilla rahoitetaan yhteensä 17 hanketta.

Myönnetty lisämääräraha on tarkoitettu toimenpiteisiin, joilla vahvistetaan osaamisperusteista kasvua sekä ammattikorkeakoulujen edellytyksiä työelämälähtöiseen opetus-, tutkimus- ja kehitystyöhön erityisesti teollisuus- ja palvelusektorilla sekä hyvinvointipalveluissa. Alueellisen vaikuttavuuden vahvistamiseksi rahoitetaan useiden ammattikorkeakoulujen yhteisiä hankkeita. Kahdessa rahoitettavista hankkeista ovat mukana kaikki ammattikorkeakoulut. Nämä hankkeet liittyvät henkilöstön ja ylempien ammattikorkeakoulututkintojen kehittämiseen ja niille osoitetaan yhteensä kolme miljoonaa euroa.

Kajaanin ammattikorkeakoululle myönnettiin 460 000 euroa ”Kaivannaisalan osaamisen kehittämisen korkeakouluverkosto – NMN” – hankkeen koordinointiin. Hanke toteutetaan yhteistyössä Lapin AMK:n kanssa. Hankkeen tavoitteena on mm. kansainvälisen toimijaverkoston yhteistyön varmistaminen, henkilöstön osaamisen kehittäminen, korkeakoulutasoisen osaamisen tarjonnan kehittäminen kaivannaisalalla sekä englanninkielisen opetusmateriaalin tuottaminen. Lisäksi KAMK on mukana kolmessa useamman ammattikorkeakoulun yhteishankkeessa, joille myönnettiin yhteensä 1,8 miljoona euroa.


Lisätietoja
Turo Kilpeläinen, rehtori
puh. 044 7101 600