Palaa koulutushakuun

Tietojenkäsittelyn ja liiketoimintaosaamisen koulutus, Tradenomi YAMK, verkkokoulutus, haussa keväällä 2024

Tradenomin ylempi ammattikorkeakoulututkinto on tarkoitettu tietojenkäsittelyn ammattikorkeakoulututkinnon tai muun soveltuvan alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille. Tutkinnon lisäksi pääsyvaatimuksena on vähintään 2 vuoden työkokemus asianomaiselta alalta. Asianomaiseksi alaksi katsotaan ala, jolle nyt ollaan hakemassa sekä ala, jolta korkeakoulututkinto on. Työkokemus voi olla hankittu korkeakoulututkinnon jälkeen tai myös aiemmin suoritetun opistoasteen tai ammatillisen korkea-asteen tutkinnon suorittamisen jälkeen.

Koulutus on suunniteltu jo työelämässä toimiville ammattilaisille ja toteutetaan monimuoto-opiskeluna. Opinnot koostuvat etäopetuspäivistä, itsenäisestä työskentelystä ja etätehtävistä. Etäopetusta on keskimäärin kaksi päivää kuukaudessa. Osa opinnoista toteutetaan suomen kielellä ja osa englannin kielellä.  

Keskeinen osa tutkintoa on 30 opintopisteen laajuinen opinnäytetyö, joka liittyy omaan työyhteisöön, sen käytänteisiin ja niiden kehittämiseen.

Koulutuspaikat
15
Laajuus
90 op
Kesto
2 vuotta, etäopetus noin 2 pv/kk
Tutkintonimike
Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration
Lisätietoja
Yliopettaja Jaana Lappalainen, p. 044 7101 457, etunimi.sukunimi@kamk.fi
Opiskelu
Koulutus toteutetaan etäopetuksena ja etäpäiviä on keskimäärin noin 1–2 pv kuukaudessa. Opinnot on mahdollista suorittaa kokonaan verkossa.
Hakeminen
Kevään toinen yhteishaku 2024
Valintakokeet
Lisätietoja valintaperusteista löytyy Opintopolku -palvelusta.

Lue lisää valintaperusteista