Palaa koulutushakuun

Tietojenkäsittelyn ja liiketoimintaosaamisen koulutus, Tradenomi YAMK

Tradenomin ylempi ammattikorkeakoulututkinto on tarkoitettu tietojenkäsittelyn ammattikorkeakoulututkinnon tai muun soveltuvan alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille. Tutkinnon lisäksi pääsyvaatimuksena on vähintään 3 vuoden työkokemus asianomaiselta alalta. Asianomaiseksi alaksi katsotaan ala, jolle nyt ollaan hakemassa sekä ala, jolta korkeakoulututkinto on. Työkokemus voi olla hankittu korkeakoulututkinnon jälkeen tai myös aiemmin suoritetun opistoasteen tai ammatillisen korkea-asteen tutkinnon suorittamisen jälkeen.

Koulutus on suunniteltu jo työelämässä toimiville ammattilaisille ja toteutetaan monimuoto-opiskeluna. Opinnot koostuvat lähiopetuspäivistä, itsenäisestä työskentelystä ja etätehtävistä. Lähiopetusta on keskimäärin kaksi päivää kuukaudessa. Osa opinnoista toteutetaan suomen kielellä ja osa englannin kielellä.  

Keskeinen osa tutkintoa on 30 opintopisteen laajuinen opinnäytetyö, joka liittyy omaan työyhteisöön, sen käytänteisiin ja niiden kehittämiseen.

Syksyllä 2019 aloittavien opiskelijoiden orientaatiopäivät ovat 2. - 3.9.2019.

Koulutuspaikat
10
Laajuus
90 op
Kesto
2 vuotta, lähiopetus noin 2 pv/kk
Tutkintonimike
Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration
Lisätietoja
Yliopettaja Jaana Lappalainen, p. 044 7101 457, etunimi.sukunimi@kamk.fi
Opiskelu
Monimuoto-opintoina työn ohessa: itsenäistä työskentelyä, verkko-opintoja, pienryhmä- ja tiimityöskentelyä
Hakeminen
Lisähaku koulutukseen 29.7.-9.8.2019 (hakulomake sulkeutuu 9.8. klo 15.00) osoitteessa opintopolku.fi 
Valintakokeet
Katso tarkemmat tiedot valintakokeesta opintopolku.fi  -sivuilta koulutuksen kohdalta.