Palliatiivisen hoidon asiantuntija -erikoistumiskoulutus

Palliatiivisen hoidon asiantuntijana autat parantumattomasti sairaita ihmisiä, joita on sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa asiakkaana ja potilaana yhä enemmän väestön ikääntymisen ja pitkäaikaissairauksien yleistymisen myötä. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen (2019:14) mukaan palliatiivisen hoidon osaajia tarvitaan lisää hyvän palliatiivisen hoidon järjestämiseksi tasapuolisesti kaikille suomalaisille. Tällä erikoistumiskoulutuksella saavutat osaamisen, jota tarvitset toimiessasi palliatiivisen hoidon erityistasolla (B/C) tai perustason (A) vastuutehtävissä. 

Kohderyhmä 

Erikoistumiskoulutus on tarkoitettu työelämässä toimiville sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon tai opistoasteen tutkinnon suorittaneille.

Tavoitteet 

Palliatiivisen hoidon asiantuntija -erikoistumiskoulutuksen osaamistavoitteet saavutettuaan: 

 Opiskelija 
• hallitsee oman asiantuntijuusalueensa edellyttämät näyttöön perustuvat, laaja-alaiset ja edistyneet monitieteelliset kliiniset tiedot ja taidot asiakas- ja perhelähtöisessä palliatiivisen hoidon palveluprosessissa 
• toimii kliinisen hoitotyön tai kuntoutuksen asiantuntijana eri toimintaympäristöissä ja moniammatillisissa verkostoissa 
• hallitsee asiakas- ja perhelähtöiset ohjausmenetelmät ja -välineet ja osaa soveltaa niitä uudistuvissa toimintaympäristöissä 
• omaa hyvät vuorovaikutustaidot potilaan ja läheisten kanssa sekä osaa antaa psykososiaalista tukea 
• arvioi ja kehittää omaa ja työyhteisönsä osaamista ja toimintaa näyttöön perustuen 
• osallistuu palliatiivisen hoidon toimintatapojen sekä asiakas- ja perhelähtöisten palveluprosessien alueelliseen ja kansalliseen kehitys- ja uudistamistyöhön 

Sisältö 

Moduuli 1: Palliatiivisen hoidon asiakaslähtöinen prosessi 6 op 
 Moduuli 2: Oirehoito ja kuolevan potilaan hoito 10 op 
 Moduuli 3: Psykososiaalinen tuki, vuorovaikutus ja tiimityö 9 op 
 Moduuli 4: Vapaasti valittava kokonaisuus 5 p

Totetus 

Erikoistumiskoulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena, jossa on sekä lähi- että verkko-opiskelua. Opinnot suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä työelämän kanssa. Oppimistehtävät liittyvät palliatiivisen hoidon ja henkilökohtaisen asiantuntijuuden kehittämiseen.

Koulutus käynnistyy 28.1.2020 ja päättyy 29.4.2021. Lähiopetuksen ajankohdat ovat:

2020
ti - ke 28.-29.1.2020
 ti - ke 17.-18.3.2020
 ti 19.5.2020
 ti 25.8.2020
 ti 15.9.2020
 ti - ke 3.-4.11.2020

2021 
ti - ke 26.-27.1.2021
 ti 13.4.2021

Varataan oikeus aikataulun muutoksiin. 

Hinta 

Koulutuksen hinta koko koulutuksen suorittajille on 1500 € (alv 0 %)/ osallistuja. 

Opiskelupaikan vahvistamisen jälkeen (ennen koulutuksen alkua) tehdyistä perumisista peritään 50 % koulutusmaksusta valinta- ja hallintokuluina. Jos opiskelija keskeyttää opintonsa, veloitetaan koko koulutusmaksu (poikkeuksena lääkärin todistuksella osoitettu sairaus). 

Hakeminen ja valintakriteerit

Koulutuksen hakuaika on 1. - 30.9.2019. Hakua on jatkettu 20.10.2019 saakka.
Opiskelijavalinnat ilmoitetaan 31.10.2019

PÄÄSET HAKULOMAKKEELLE TÄSTÄ. Tarkemmat valintakriteerit ilmoitetaan haun yhteydessä.

Henkilö jolla on jo aiemmin hankittua osaamista palliatiivisesta hoidosta, voi hakea osaamisen tunnistamista ja tunnustamista AHOT (Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen) -menettelyn kautta. Tällöin hän suorittaa erikoistumisopintoja vain niiltä osin, joissa hänellä ei ole riittävää osaamista. Aiemmin suoritettu ammattikorkeakoulutasoinen (EQF/NQF taso 6) palliatiivisen hoidon 30 op laajuinen opintokokonaisuus (Palliatiivisen ja saattohoidon 30 op erikoistumisopinnot (EQF/NQF 6) tai Palliatiivisen hoidon oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus 30 op (EQF/NQF 6) mahdollistaa laajemman AHOT-menettelyn.

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijaryhmään otetaan 20 opiskelijaa. 

Opiskelupaikan peruminen tai koulutuksen keskeyttäminen 

Opiskelupaikan vahvistamisen jälkeen (ennen koulutuksen alkua) tehdyistä perumisista peritään 50 % koulutusmaksusta valinta- ja hallintokuluina. Jos opiskelija keskeyttää opintonsa, veloitetaan koko koulutusmaksu (poikkeuksena lääkärin todistuksella osoitettu sairaus). 

Lisätietoja koulutuksesta ja hakemisesta 

suunnittelija Anu Piirainen, puh. 044 7101 395, anu.piirainen@aikopa.fi 
kouluttaja Minna Hökkä, puh. 044 7157 078, minna.hokka@kamk.fi