Etusivu>Opinnäytetyöpakki>Tukimateriaali>Pohdinta

Pohdinta


Pohdinta paljastaa tutkimuksen arvon ja tutkijan kypsyneisyyden tai sen puutteen. Tutkimuksesta on hyvä kirjoittaa pohdiskelua muistiin koko prosessin ajan, sillä pohdinnassa vastataan tutkimuksen alussa asetettuun kysymyksenasetteluun.

Pohdinta kohdistuu koko tutkimusprosessiin (käytettyyn menetelmään, toteutustapaan, tuloksiin, tuotokseen jne.) ja se edellyttää omintakeisuutta sekä omien mielipiteiden esittämistä.

Pohditaan erityisesti:

  • tulosten/tuotteen merkitystä, hyödyntämistä ja soveltamismahdollisuuksia
  • tutkimusprosessin aikana ilmenneitä asioita, joilla oli merkitystä tehtyihin ratkaisuihin ja valintoihin kuten
    • miten tavoite saavutettiin
    • miten ongelma ratkaistiin
    • miten menetelmää, kehitettyä asiaa tms. tulisi edelleen kehittää tai muuttaa
    • mitä tai millaista tietoa/taitoa saatiin ko. asiasta
    • edm. asioiden pohdinnan voi yhdistää myös johtopäätösten yhteyteen
  • aineistolähtöisessä tutkimuksessa pohdinnan ilmeneminen prosessissa on joustavaa mm. aineiston, tulosten tulkinnan ja kirjallisuuden yhdistävää pohdintaa voi olla jo kunkin luvun yhteydessä
  • jatkotutkimus/-selvitysaiheita perusteluineen ja riittävän yksiselitteisesti
  • tuotteen jatkokehittäminen
  • omaa ammatillista osaamista/asiantuntijuutta ko. ammatti-/työuralle
  • lisäksi tutkimuksen luotettavuutta ja eettisyyttä, ellei niitä ole pohtinut erikseen omissa luvuissaan


Esimerkkejä eri tavoin raportoiduista opinnäytetöistä

Heikkinen, K. & Kananen. K. 2001. Sairaanhoitajan kokemuksia satujen käytöstä lasten psykiatrisella osastolla.
https://kaktus.kajak.fi/Soteli/sth0mkatimkarik.pdf

Huhtala, K. 2005. Kainuun raviradan verkostoitumismahdollisuudet kainuulaisten matkailuyritysten kanssa
https://kaktus.kajak.fi/Marata/MMR1MKatiH.pdf

Summanen, J. 2004. Langattoman punnitusjärjestelmän kehitys ja rakennus.
https://kaktus.kajak.fi/Teli/TTI1SAJariS.pdf


 

Kirjallisuutta

Anttila, P. 1996. Tutkimisen taito ja tiedonhankinta. Helsinki. Akatiimi Oy.

Hirsijärvi, S. & Remes, P. & Sajavaara, P. 1997. Tutki ja kirjoita. Tampere. Tammer-paino Oy.