Etusivu>Opinnäytetyöpakki>Tukimateriaali>Aineiston keruumenetelmät>Havannointi

Havainnointi

 

Mitä havainnointi on?

Havainnointi on kaiken tieteellisen työskentelyn perusedellytys ja se merkitsee systemaattista tietojen kokoamista ja tieteelliseen työskentelyyn suuntautuvaa toimintaa. Havaintoja tehdään myös tavallisessa elämässä ja siksi observointimenetelmän käyttö tutkimuksissa täytyy olla hyvin ennakkoon suunniteltua, jotta tietojen kokoaminen on systemaattista ja tieto on luotettavaa sekä tarkkaa.

Havainnointi eli observointi on tiedonkeruuta aistien avulla. Sitä käytetään erilaisissa tutkimusasetelmissa. Sen avulla saadaan tietoja ympäristöstä, henkilön tilasta, verbaalisesta ja nonverbaalisesta viestinnästä, erilaisista toiminnoista, tottumuksista ja taidoista. Havainnoija voi olla joko tilanteeseen osallistuva tai täysin ulkopuolisena pysyttelevä.


Milloin havainnointimenetelmää käytetään?

Havainnointimenetelmää käytetään täydentämään muita tiedon keruumenetelmiä, se voi olla esimerkiksi esitutkimukseen soveltuva menetelmä asiassa, josta ei ole ennakkotietoa. Toisaalta sitä voidaan käyttää myös täydentävänä menetelmänä tilanteessa, josta on saatu alustavaa tietoa muulla tavoin ja halutaan varmistaa asia. Havainnointia voidaan käyttää esimerkiksi haastattelun tukena.

Havainnointi on työläs menetelmä, ja tästä syystä kysely ja haastattelu ovat sen osittain syrjäyttäneet. Havainnoinnin suunnittelu ja toteutus vie aikaa. Havainnointi on menetelmä, jota kannattaa harkita, sillä sen avulla voidaan kerätä mielenkiintoista ja monipuolista aineistoa. Havainnointimenetelmää käyttäessä on kuitenkin tärkeää muistaa, että tutkija pitää erillään havainnot ja omat tulkintansa näistä havainnoista.
 

Havainnoinnin muodot

Systemaattinen havainnointi

Systemaattista eli suoraa havainnointia käytetään silloin, kun tutkija haluaa tarkkailla tilannetta ja tapahtumia ilman, että tutkittavat välttämättä tietävät hänen läsnäolostaan. Silloin havainnoidaan toisten suorituksia tai tapahtumia. Tavallisesti systemaattinen eli suora havainnointi tehdään tarkasti rajatuissa tiloissa, esimerkiksi laboratorioissa tai luonnollisissa tilanteissa, kuten luokkahuoneissa tai työpaikoilla. Havainnointitilanne voidaan järjestää niin, että havaittavat tietävät tutkijan läsnäolosta, jolloin kyseessä on avoin suora havainnointi. Tutkija voi myös kätkeytyä jollakin tavalla, jolloin kyseessä on piilohavainnointi. Havainnoinnissa tutkija käyttää ensisijaisesti kaikkia viittä aistiaan, mutta sen lisäksi voi olla joskus tarpeellista käyttää apuvälineitä.

Osallistuva havainnointi

Osallistuvan havainnoinnin alalajeja on useita sen mukaan, miten täydellisesti tai kokonaisvaltaisesti tutkija pyrkii osallistumaan tutkittavien toimintaan. Osallistuvassa havainnoinnissa on tyypillistä, että tutkija osallistuu tutkittavien ehdoilla heidän toimintaansa. Yleensä tutkimukset ovat tällöin kenttätutkimuksia. Usein tutkija pyrkii pääsemään havainnoitavan ryhmän jäseneksi. Tällöin tutkija pyrkii jakamaan elämänkokemuksiaan ryhmän jäsenten kanssa, heidän kielenkäyttöään ja niin edelleen. Usein havainnoijalle muodostuu näissä tilanteissa jokin rooli ryhmässä.


Havainnoinnin edut

  • saadaan välitöntä ja suoraa tietoa yksilöiden, ryhmien ja organisaatioiden toiminnasta ja käyttäytymisestä
  • tutkija voi havainnoida tutkittavia luonnollisessa ympäristössä
  • sopii sekä määrällisen että laadullisen aineiston hankkimiseen
  • erinomainen menetelmä muun muassa vuorovaikutuksen tutkimisessa, ja silloin kun tilanteet ovat vaikeasti ennakoitavia ja nopeasti muuttuvia
  • sopii myös silloin, kun tutkittavilla on kielellisiä vaikeuksia, kuten lapset tai kun halutaan saada selville sellaista tietoa, jota tutkittavat eivät halua suoraan kertoa tutkijalle
     

Haitat

  • tutkija saattaa häiritä tilannetta tai muuttaa sen kulkua
  • tutkija saattaa sitoutua emotionaalisesti tutkittavaan ryhmään tai tilanteeseen
  • tietoa voi olla vaikea tallentaa välittömästi joissakin tutkimuksissa 
     

Kirjallisuutta

Aaltola, J. & Valli, R. (toim.) 2001. Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1. Jyvaskyla. PS-kustannus.

Hirsjärvi, S. & Remes, P. & Sajavaara, P. 2004. Tutki ja kirjoita. Jyväskylä. Gummerus.

Krause, K. & Kiikkala, I. 1996. Hoitotieteellisen tutkimuksen peruskysymyksiä. Tampere. Tammer-Paino Oy.

Anttila, P. 1998. Tutkimisen taito ja tiedon hankinta. Helsinki. Akatiimi Oy.

Metsämuuronen, J. 2000. Laadullisen tutkimuksen perusteet. Helsinki. Methelp.

Mutanen, A. 2000. Kasitteiden oppimisesta merkitysten tulkintaan: lasten aika-kasitteisiin liittyvien oppimisprosessien fenomenologinen kuvaaminen. Acta Universitatis Ouluensis, 43. Oulu.

Väisänen, S. 2001. Instrumentoivan sairaanhoitajan ergonominen työympäristö laparoskooppisessa kohdunpoistoleikkauksessa. Kajaanin ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö.