Etusivu>Opinnäytetyöpakki>SoTeLi

5 Lähteiden käyttö


5.1 Lähteiden käytön periaatteita

Opinnäytetyössä esitetyt tiedot on aina dokumentoitava. Lähteet tulee merkitä tekstin yhteyteen siten, että lukija on selvillä, mikä on opinnäytetyön tekijän omaa tekstiä ja mikä tieto on muualta saatua suoraa lainausta, tiivistävää referointia tai toisen tekstin omin sanoin sanomista. Kun tieto on saatu kirjallisuudesta, suoraan henkilöiltä tai muista lähteistä, on mainittava aina alkuperäinen lähde viitetiedoin. Tekstistä pitää käydä selkeästi esille myös se, mikä osa tekstistä on mistäkin lähteestä. Jos opinnäytetyöntekijä esittää omissa nimissään toisen ideoita, tekstiä tms., hän syyllistyy plagiointiin. Osaltaan opinnäytetyön luotettavuus perustuu lähteiden kriittiseen valintaan, käyttöön, tulkintaan ja tarkkoihin viitemerkintöihin. Tiivistelmää lukuun ottamatta lähteitä käytetään kaikissa opinnäytetyön osioissa. Jokaisessa kappaleessa tulee olla omat lähdeviitteet, ellei kappale ole opinnäytetyön tekijän oman ajattelun tuotosta.

Lähdeviitteen tehtävät:

  • Dokumentointi; kirjoittajan tulee osoittaa, mihin tietolähteisiin hän perustaa tietonsa. 
  • Kontrollointi; lukijan pitää pystyä tarkistamaan, että tiedot ovat oikein.
  • Informointi; raportti on tulevien lukijoiden tietolähde. 
  • Täsmentäminen; viitteillä voi antaa lisäselvityksiä muuhun aihetta koskevaan kirjallisuuteen tai esittää lainauksen, joka laajuutensa vuoksi häiritsisi tekstin sujuvuutta.

Käytetyt lähteet ilmaistaan sekä tekstissä että lähdeluettelossa. Tekstissä olevan viitteen pitää antaa lähteestä niin tarkat tiedot, että se voidaan tunnistaa ja paikantaa lähdeluettelosta. Lähdeluetteloon merkitään vain ne lähteet, joita kirjoittaja on todella käyttänyt opinnäytetyössään ja joihin hän on kirjoituksessaan viitannut. Opiskelijan kannattaa jo tekstien lukemisen yhteydessä ottaa lähteestä mahdollisimman tarkasti tiedot muistiin, näin lähteiden viitemerkinnät ja lähdeluettelon laatiminen onnistuvat myöhemminkin. Internetlähteitä käytetään erittäin harkiten. Tutkimukset ovat hyväksyttäviä lähteitä. Muutoin Internetistä saatavaa materiaalia on vältettävä (huom! materiaalin luotettavuus yms. siihen kohdistuvat kriteerit).

Opinnäytetyön tekijän tulee perehtyä kirjallisuuden ja materiaalin vaatimuksiin ja käyttöön osoitteessa Opinnäytetyön aihetta käsittelevään materiaaliin perehtyminen ja Aikaisempaan kirjallisuuteen/materiaaliin perehtyminen.