Etusivu>Opinnäytetyöpakki>Restonomi

Opinnäytetyöraportin rakenne

Tutkimuksen tuloksena syntyvä tutkielma, esimerkiksi tieteellinen artikkeli tai opinnäytetyö (insinöörityö) on kuin jäävuoren huippu: se paljastaa vain murto-osan tehdystä työstä, jossa varsinainen tutkimus ja kirjoittaminen koko ajan kietoutuvat toisiinsa. Hyvin kirjoitettu raportti on sisällökäs, johdonmukainen, tiivis ja mielenkiintoinen. Tutkimusraportti edellyttää yleishyväksyttyä ilmaisua ja tehokasta tekstirakennetta.

Raportin osiot

Opinnäytetöissä ja asiaraporteissa noudatetaan tavallisesti kolmijakoista jäsentelyä:

  1. Alkuosa on kirjoitelman valmistava osa. Tähän lukijaa palvelevaan osaan kuuluu
    1. nimiösivu l. nimiölehti
    2. tutkimuskielinen ja vieraskielinen tiivistelmä
    3. mahdollisesti esipuhe tai alkulause
    4. sisällysluettelo
    5. symboliluettelo (merkit / lyhenteet).
  2. Runko-osassa on varsinainen tutkimuksen esitys, johon kuuluu
    1. johdanto
    2. tutkimus tai kehittämisprojekti teoriataustoineen (varsinainen tutkimus useina lukuina)
    3. tulokset
    4. päätelmät / pohdinta.
  3. Loppuosaan sijoitetaan työhön liittyvä luettelonomainen tietoaines.

Näissä makrorajoissa kirjoitus yleensä jaetaan lisäksi sisällön mukaan otsikoituihin lukuihin ja alalukuihin. Seuraavassa on selostettu raportin eri osioiden sisältöjä pääpiirteittäin.


Nimiösivu

Nimiösivu antaa tutkijasta ensivaikutelman! Se tuleekin sen vuoksi laatia korkeakoulun esittämän mallin mukaan. Opinnäytetyön nimeen on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Sen täytyy olla sekä informatiivinen että kiinnostava. Opinnäytetyön nimeämiseen pätee sama kuin otsikointiin yleensä: hyvä otsikko on lyhyt, helppolukuinen ja aihepiirin kattava. Jos nimeä on vaikea saada lyhyeksi, voi harkita otsikon jakamista. Silloin pääotsikko ilmaisee aihepiirin ja alaotsikko tarkentaa työn näkökulman aihepiiriin.


Tiivistelmä

Tiivistelmä (abstrakti) kertoo suppeasti mutta tarkasti olennaisen tutkimuksesta, sen tarkoituksesta, tekotavasta ja tuloksista sekä tulosten myöhemmistä käyttömahdollisuuksista. Selostava osa on jäsennettävä selkeäksi, ja siitä tulee ilmetä seuraavat osiot:

  1. Työn tavoite ja ongelma ilmoitetaan tiiviisti mutta seikkaperäisesti heti tiivistelmän alussa.
  2. Työn toteutus selvitetään pääpiirteissään ja vaihe vaiheelta.
  3. Tulokset ja johtopäätökset esitetään viimeiseksi. Myös tulevia käyttömahdollisuuksia voi mainita.

Tiivistelmän perusteella lukija päättää, onko työ tarkemman perehtymisen arvoinen. Liiallista yksityiskohtaisuutta (esim. pikkutarkkaa numerotietoa) on syytä välttää – pääasiat riittävät. Koska tiivistelmä on lyhyt, on syytä keskittyä kiintoisimpaan eli tuloksiin.

Tiivistelmä kirjoitetaan kokonaisin lausein ja virkkein – se ei siis ole luettelo. Tyyli on toteavaa ja lyhyttä. Suomenkielisen tiivistelmän persoonana on passiivi tai yksikön kolmas persoona. Aikamuotona on yleensä imperfekti, paitsi selostettaessa yleispäteviä tuloksia ja johtopäätöksiä, jolloin aikamuotona on preesens. Tiivistelmässä ei käytetä lyhenteitä, symboleja eikä typografisia korostuksia. Siinä ei myöskään viitata kuviin, taulukoihin tai käytettyyn kirjallisuuteen.

Tiivistelmästä laaditaan erilliselle sivulle/lomakkeelle vieraskielinen (tavallisesti englanninkielinen) versio. Ohjeet abstraktin laadintaan.


Esipuhe tai alkulause

Opinnäytetyöhön voidaan liittää erilliselle sivulle alkulause, jossa asiatyylisesti kerrotaan lyhyesti työn taustajärjestelyistä. Alkusanoissa on tapana todeta, miten tutkimus on saanut alkunsa, mitkä ovat olleet sen päävaiheet ja millaiseen aineistoon tutkimus pääasiallisesti perustuu. Samoin mainitaan se, mikä osa tutkimuksesta tai raportista on kenenkin osuutta, jos tekijöitä on useita. Alkulauseessa ei käsitellä varsinaisen työn taustaa ja ongelmia. Ne kuuluvat johdantoon.

Alkulauseessa yleensä myös kiitetään työn valmistumiseen vaikuttaneita tahoja. Kiitoksissa on syytä olla lyhyt ja tahdikas. Kaikkiin henkilömainintoihin liitetään titteli tai ammatti tai kumpikin. Tittelit ja ammatit kirjoitetaan lyhentämättöminä.


Sisällys

Sisällysluettelo otsikoidaan sanalla SISÄLLYS. Sisällyksen tulee olla informatiivinen mutta samalla niin tiivis ja taloudellinen, että työn kokonaisuus ja rakenne hahmottuu helposti. Siitä lukija näkee käsiteltävien asioiden keskinäiset suhteet ja työn etenemisen luvuittain, samoin kuin sivumääristä, miten laajalti kutakin asiakokonaisuutta on käsitelty.

Sisällys jäsennetään numeroimalla osat pää- ja alalukuihin. Kaikki pää- ja alaotsikot kirjoitetaan sisällykseen täsmälleen samanmuotoisiksi kuin varsinaiseen tekstiinkin. Otsikointi on lyhyttä ja kattavaa. Sisällyssivuja ei numeroida.

Rinnasteisten alalukujen määrän on oltava enemmän kuin yksi: jos esimerkiksi luku 5 jaetaan osiin, täytyy alaluvun 5.1 lisäksi luoda vähintään myös alaluku 5.2. Sisällysluettelossa olevien otsikoiden on oltava sekä tyyliltään että muodoltaan yhteensopivia. Sisällykseen tulee tavallisesti vain tekstiluvut. On syytä harkita tarkkaan, kuinka pienistä tekstiosista tehdään lukuja. Luku on suurempi tekstiyksikkö kuin kappale. Pienemmissä tekstiosissa voidaan käyttää ohjaavia otsakkeita, jotka voi tarvittaessa alleviivata, kursivoida tai lihavoida.


Symboliluettelo

Erillinen luettelo voidaan laatia, jos raportissa on runsaasti käsitteitä, määritelmiä ja symboleja, joita yleisesti ei tunneta. Tällöin ei tekstissä tarvitse selittää ja määritellä jokaista symbolia ja käsitettä erikseen. Luetteloa ei tarpeettomasti laajenneta yleisesti tunnetuilla käsitteillä ja mittayksiköillä, jotka ovat alaa tuntevalle lukijalle selviä.


Johdanto

Johdannon tehtävänä on viedä lukija sisälle aiheeseen. Sillä on siten kaksi päätehtävää: sen on viritettävä lukijan kiinnostus ja sen pitää antaa lukijalle alustavat tiedot käsiteltävästä aiheesta. Tiivistelmä ei korvaa johdantoa. Johdanto on työn ensimmäinen luku ja siinä esitellään työn tausta, selvitetään mahdollista aikaisempaa tutkimusta, rajataan tutkittava alue sekä muotoillaan työn varsinainen ongelma ja tavoite.

Johdanto kirjoitetaan sujuvasti ja riittävän seikkaperäisesti. Johdanto ei kuitenkaan saa paisua liikaa. Noin 50 - 70 sivun raportissa riittää yleensä 1,5 - 2 sivun johdanto. Toisinaan saattaa olla tarkoituksenmukaista erottaa tutkimuksen yleisestä taustasta oman otsikon alaisuuteen se osa, jossa esitellään tutkimuksen tarkoitus ja ongelmanasettelu. Näin saadaan johdanto pysymään riittävän lyhyenä.

Opinnäytetyön tilaavaa yritystä tai yhteisöä esitellään johdannossa vain sen verran kuin opinnäytetyön kannalta on oleellista. Laajahko yritysesittely ei kuulu opinnäytetyön yhteyteen. Johdanto kirjoitetaan usein viimeiseksi, eikä ole tarkoitus, että siinä piilotellaan sitä, mitä työn lopulla saadaan tulokseksi. Koko tutkimuksen ajan on syytä panna johdantoa varten asioita muistiin, sillä sopivia tulkintaherätteitä voi antaa jo johdannossa. Tutkimusraportti ei ole salapoliisikertomus, jossa ratkaisu paljastuu vasta viimeisellä sivulla.

Johdannon eri osuuksissa aikamuoto vaihtelee luonnostaan. Tutkimuksen tarkoitus voidaan ilmaista joko preesensillä tai imperfektillä riippuen siitä, viitataanko raporttiin vai tehtyyn tutkimukseen. Aiempia tutkimuksia selostettaessa aikamuoto vaihtelee mm. sen mukaan, mikä on kirjoittajan asenne referoituihin ja arvioituihin tutkimustuloksiin.

Johdannon yhteensä kolmessa neljässä kappaleessa edetään standardijäsentelyä noudattaen joko yleisestä erityiseen tai erityisestä yleiseen. Otsikkona voi käyttää standardia "JOHDANTO".


Tutkimus tai kehittästehtävä teoriataustoineen

Johdannon jälkeen muodostaa raportin ydinosan itse tutkimuksen tai kehittämisprojektin raportointi. Tämä ydinosa jakautuu eri lukuihin, joiden jäsentely ja otsikointi laaditaan työn luonteen ja tarpeiden mukaan. Käsittelystä on selvittävä tehtävän yleisperiaatteet: työmenetelmät, välineistö ja koejärjestelyt.

Teoriataustaa rakentaessaan tutkija osoittaa, mikä on kyseisen opinnäytetyön yhteys olemassa oleviin teorioihin ja aiempiin tutkimuksiin. Tutkimus- ja kehittämisongelmien muotoilu ja mahdolliset hypoteesit perustuvat näihin tutkimuskirjallisuudesta harkiten seulottuihin tietoihin. Ongelman aiemman tutkimuksen kriittinen, tiivis erittely ja siitä tutkijan oman päämäärän ja kulkusuunnan mukaan tehty viitoitus auttaa lukijaa aiheen ymmärtämisessä ja sen arvioimisessa, miten tutkimus täyttää olemassa olevaa tiedontarvetta.

Käsittelyyn sisältyvät lisäksi aineiston seikkaperäinen kuvaus, työn suorituksen yksityiskohtainen kuvaus, tehdyt havainnot, mittaukset sekä laskelmat taulukoineen ja kuvioineen. Menetelmistä selostetaan yksityiskohtaisesti ja tarkasti kaikki ne seikat, jotka ovat välttämättömiä opinnäytetyön kulun ymmärtämiseksi ja mahdollisen uusintatutkimuksen tekemiseksi.

Opinnäytetyön kulkua selostettaessa käytetään aikamuotona imperfektiä, ja persoona on yleisimmin passiivi. (Ensimmäinen persoona voi olla mahdollinen esimerkiksi silloin, kun kirjoittaja perustelee tekemiään valintoja.)


Tulokset

Ennen tulososuuden kirjoittamista tutkijan on syytä tarkistaaa, että opinnäytetyössä asetettuihin kysymyksiin on saatu vastaus. Kaikkia kysymyksiä on tarkasteltava – vastauksen puuttuminenkin on vastaus! Tuloksia selostettaessa opinnäytetyön keskeinen anti esitetään mahdollisimman selvästi, yksinkertaisesti ja selittelemättä. Tulosten esittämisjärjestys tulee suunnitella siten, että lukija löytää esityksestä opinnäyteytön päätulokset.

Tulokset on raportin tärkein osa. Se esittelee saadut tulokset ja toimii tekstissä seuraavana olevan tarkastelu- ja johtopäätösosan taustana. Itse tulososassa ei yleensä vielä tulkita tuloksia eikä verrata tässä tutkimuksessa saatuja tuloksia muihin tutkimustuloksiin.


Yhteenveto, päätelmät, pohdinta

Tarkastelu- eli pohdintaosuudessa tulokset suhteutetaan opinnäyteytyön taustakirjallisuuteen ja sen pohjalta laadittuun tehtävään ja siinä mahdollisesti esitettyihin hypoteeseihin sekä arvioidaan tulosten merkitystä ja luotettavuutta.

Useimmiten tarkastelujakso on hyvä aloittaa viittaamalla opinnäytetyön päätarkoitukseen, minkä jälkeen todetaan kokoavasti päätulokset. Yhteenvedossa ei tuoda esiin enää sellaista tietoa, jota käsittelyosassa ei ole tarkasteltu. Tässä osassa pohditaan myös, missä määrin tulokset ovat yleistettävissä ja miten tuloksia voidaan hyödyntää. Pohdinnan tulisi osoittaa myös, miten tehtävä tai ongelma onnistuttiin ratkaisemaan, miten menetelmää tulisi kehittää ja miten opinnäytetyö lisäsi tietoa aihepiiristä. Tarkastellessaan tuloksia näin laajemmasta näkökulmasta ja verratessaan niitä aikaisempiin tuloksiin tutkija punnitsee myös oman työnsä arvoa.

Tulosjakson usein termipitoinen ja käsitteellinen tilastokieli on tarkastelujaksossa syytä muuttaa helpommin ymmärrettäväksi mutta silti täsmälliseksi asiaproosaksi. Ilmaisu on objektiivisen toteavaa. Tunnepitoista kieltä tulee välttää tuloksia kommentoitaessa. Aikamuotona on yleensä imperfekti silloin, kun viitataan opinnäyteytön tarkoitukseen, hypoteeseihin, työn vaiheisiin ja tärkeimpiin tämän oman opinnäytetyön tuloksiin. Preesensiä käytetään, kun pohditaan selityksiä, arvioidaan tulosten yleistettävyyttä tai seurauksia ja kun verrataan tuloksia aiempiin tuloksiin sekä esitellään sovellusmahdollisuuksia. Varmuusastetta lievennetään mahdollisesti apuverbeillä tai muilla aineksilla (saattaa, näyttää, on mahdollista, yleensä, tavallisesti, useimmiten, lähinnä jne.).


Viite- ja kirjallisuusluettelo

Viite- ja kirjallisuusluettelon eli lähdeluettelon tehtävänä on antaa täsmälliset ja riittävät tiedot kaikista työssä käytetyistä ja mainituista tietolähteistä. Ulkoasun ja kielen tarkistukseen käytettyjä sanakirjoja, kielioppaita ja standardeja ei ole tapana mainita. Lähdeluettelo kertoo kirjoittajasta ja palvelee lukijaa. Jotta lähde on helppo jäljittää kirjastosta tai kirjakaupasta, on lähdeluettelo laadittava riittävän informatiiviseksi.

Luettelo tarjoaa lukijalle mahdollisuuden katsoa, millaista lähteistöä tekijä on käyttänyt. Se osoittaa kirjoittajan kytkennät, kuten tutkimustuntemuksen, yhteistyötahot, kotimaiset ja ulkomaiset yhteydet ja alan tuntemuksen ajantasaisuuden. Hyvin laadittu lähdeluettelo myös ohjaa lukijaa hakemaan kiinnostavia lähteitä ja mahdollisesti tuottamaan uutta tietoa.

Lähdeluettelo laaditaan erillisille sivuille työn loppuun viimeisen tekstiosan jälkeen ennen liiteosaa. Lähdeluettelon voi otsikoida lyhyesti sanalla LÄHTEET. Luetteloa ei numeroida erilliseksi luvuksi. Sen alkamissivu merkitään sisällysluetteloon.


Liitteet

Liitteeksi sijoitetaan sellainen aines, jonka ei asian ymmärtämisen kannalta tarvitse olla itse tekstissä, mutta johon tekstissä joudutaan viittaamaan. Tutkimuksen liitteeksi voi ottaa esimerkiksi aineiston hankkimiseen liittyvää materiaalia, lomakkeita, kirjeitä, testejä, yleensä siis sellaisia aineksia, jotka varsinaisessa tekstissä häiritsisivät lukijan keskittymistä asian kehittelyyn. Liitteisiin ei pidä kuitenkaan kasata turhaa ainesta. Mukaan otetaan siis vain ne liitteet, joihin on viitattu tekstissä.


Liitteiden paikka on lähdeluettelon jäljessä. Sisällysluetteloon merkitään erittelemättömistä liitteistä vain alkamissivu. Tietokonelistaukset, käyttöohjeet ja muu laaja itsenäinen asiakirjatyyppinen aines voidaan sijoittaa joko liitteiksi tai omaksi dokumentaatio-osaksi liitteiden jälkeen.

08.01.2010