Etusivu>Opinnäytetyöpakki>Insinööri

5 Insinöörityön luovuttaminen ja työn arviointi

Insinöörityö luovutetaan arvioitavaksi työn valvojalle kansittamattomana paperiversiona kullekin vuodelle vahvistettavana ajankohtana. Myös tiivistelmä ja abstract tulee olla arvioitavan version mukana.

Luovutuspäivämäärät ilmoitetaan vuosittain tiedotteessa "Tekniikan ja liikenteen alan tärkeät päivät". Tiedote on mm. lukuvuosioppaassa (Käyttis); lukuvuoden 2011–2012 oppaassa se on sivulla 81. Ilmoitetut päivämäärät ovat ehdottomia takarajoja tutkintotodistuksen saamiseksi lukukauden päättyessä.

Jos valvoja tai kieliasun ohjaaja katsoo, ettei työtä voi hyväksyä siinä muodossa kuin se on luovutettu arviointia varten, hän voi vaatia tehtäväksi korjauksia siihen. Korjattu versio tulee esittää uudelleen valvojalle ennen työn lopullista luovuttamista. Jos korjauksia ei tarvita tai ne ovat vähäisiä, valvoja antaa luvan työn lopulliseen luovuttamiseen joko sellaisenaan tai korjattuna. Tällöin valvojan uutta tarkistusta ei enää tarvita.

Viimeistelty ja hyväksytty versio lähetetään Urkund-plagioinninestojärjestelmän tarkistettavaksi erikseen annettavien ohjeiden mukaisesti. Hyväksyttävästi suoritetun tarkistuksen jälkeen tekijä tallentaa työn PDF-muodossa myös ammattikorkeakoulujen yhteiseen Theseus-verkkokirjastoon. Tallennukseen liittyviä lisäohjeita saa Theseus-sivustolta kohdasta http://www.theseus.fi/web/guest;jsessionid=60385B9FA5EBDB80AB5FB75AC05B1289 sekä ammattikorkeakoulun kirjaston henkilökunnalta.  Theseukseen tallentamisen jälkeen   opintotoimistoon toimitetaan yksi  irtolehtiversio arkitointia varten.

Työ voidaan luovuttaa myös siten, että  opiskelija ei tallenna työtään Thseukseen vaan hän palauttaa kaksi irtolehtiversiota opintotoimistoon, toinen arkistoa varten toinen kirjastokappaleeksi. On huomattava, että tutkimuksellisten periaatteiden mukaisesti kaikkien opinnäytetöiden tulisi olla mahdollisimman runsaslukuisesti esillä yhteisessä verkkokirjastossa, suppeamman julkisuuden toimintamalli ei ole siis suositeltava.

Insinöörityötä valvova opettaja arvioi työn kiinnittäen huomiota erityisesti niihin teemoihin, jotka on esitelty opinnäytetyön arviointilomakkeessa. Se on saatavissa opinnäytetyöpakin kohdasta Lomakkeet.
 
Lomakkeessa on kolme pääteemaa: 1) tuotos eli tutkimus- tai kehittämistyö tuloksineen, 2) opinnäytetyöprosessi ja 3) kirjallinen ja suullinen raportointi. Jokaiseen kohtaan on nimetty alateemoja, jotka vaikuttavat arviointiin. Varsinainen arviointilausunto kirjoitetaan sille varattuun tilaan teemojen esittelyn alle.

Lomakkeistossa on myös Arviointikriteerit-niminen PDF-tiedosto. Siinä esitellään tauluk-komuodossa eri arvosanojen (1–5) välisiä periaatteellisia eroja.

Töiden arvioinnit käydään läpi koulutusohjelmittain kokouksissa, joihin osallistuvat kaikki töiden valvojat. Kirjallista raportointia kommentoi suomen kielen ja viestinnän opettaja. Tapauksissa, joissa arvosanaesitys on 1 tai 5, arviointiin osallistuu myös toinen työn aihepiirin tunteva henkilö. Mikäli molempien arvioijien näkemys ei ole yhtenevä, arvosanaksi tulee alempi esitetyistä.