Opiskelu_nettii.jpg

Etusivu>Opiskelijalle>KAMK Sports

Usein kysyttyä

Miksi toiminta on maksullista?

KAMK Sports on aikaisempina vuosina toiminut hankerahalla, jolla on tuettu toimintaa mm. palkkaamalla työntekijä käynnistämään toiminta ja ylläpitämään sitä. Hankerahaa on toiminnan alusta asti ollut vain tietylle ajanjaksolle ja toiminta suunniteltu ennen pitkää muuttuvan maksulliseksi. Syksystä 2016 lähtien KAMK Sports toimii NY-opintojen yrityksenä, jonka tarkoituksena on mahdollistaa opiskelijoille yritystoimintaan perehtyminen jo opintojen aikana. Yritystoiminnan kautta pystymme vastaamaan myös paremmin liikunnan korkeakoulusuosituksiin ja opiskelijoiden toiveisiin, mutta toiminnan eteen tehdystä työstä maksetaan jatkossakin palkkaa. Ilman hankerahaa se tarkoittaa toiminnan muuttamista maksulliseksi. Korkeakoulu tukee edelleen opiskelijoiden liikuntaa tarjoamalla liikuntatilat KAMK Sportsin käyttöön. Ilman tätä tukea liikuntatarra maksaisi huomattavasti enemmän.

Miksi myös itsenäiset liikunta- ja kuntosalivuorot ovat maksullisia?

Vaikka liikunta- ja kuntosalivuoroilla ei ole ohjausta, vaatii niiden ylläpito silti työtä. Jotta salivuorot toimisivat ongelmitta, täytyy jonkun suunnitella ja informoida käyttövuoroista. Lisäksi käyttöä on seurattava ja mahdollisiin toiveisiin ja muutoksiin reagoitava. Jatkossa KAMK Sports vastaa tästä toiminnasta sekä tilojen yleisestä siisteydestä/järjestyksestä, välineiden kunnossapidosta ja mahdollisista huolloista. 

Mistä voin ostaa liikuntatarran?

Liikuntatarroja myydään KAMO:n kioskissa syyskuun loppupuolelta tai viimeistään lokakuun alusta alkaen. Lokakuun ajan tarran voi myös ostaa ryhmäliikuntatunnin alussa ohjaajalta (huom. vain käteinen) KAMO:n kioski myy tarroja koko lukuvuoden ajan. Ryhmäliikuntatunnille voit osallistua myös kertamaksulla (4e).

Mitä tarralla saa?

Laajemmalla OurSports liikuntatarralla (30e/55e) sinulla on oikeus käyttää kaikkia liikuntatiloja ja palloiluvuoroja itsenäisesti sekä osallistua ryhmäliikuntatunneillemme. Suppeammalla MySports liikuntatarralla (20e/30e) sinulla on oikeus käyttää kaikkia liikuntatiloja itsenäisesti sekä osallistua palloiluvuoroihin.

Mitä tapahtuu, jos käyn vuoroilla ilman tarraa?

Itsenäinen liikuntatilojen käyttö ilman liikuntatarraa on kiellettyä. Mikäli tarroja tarkistettaessa sinulla ei ole osoittaa asianmukaista tarraa, laskutamme sinulta tarran hinnan sekä laskutuksen kulut.

Mistä löydän liikuntatarjonnan?

Kaikki liikunta- ja kuntosalivuorot sekä ryhmäliikuntatarjonta löytyvät KAMK:n nettisivuilta kohdasta Opiskelijalle - KAMK Sports – Liikuntatarjonta. Liikuntatilojen vuorot löytyvät myös Intrasta. Lisäksi tiedotamme Facebookissa tulevista muutoksista.

Voinko toimia ohjaajana KAMK Sportsilla?

KAMK Sports tarvitsee ajoittain myös ulkopuolisten ohjaajien apua toteuttamaan kysyntään vastaavaa toimintaa, sillä kahden ohjaajan resursseilla ja lajiosaamisella ei pystytä kattamaan kaikkia tunteja. On siis järkevää hyödyntää koulun sisältä löytyvää osaamista. KAMK Sports palkkaa tarpeeseen ulkopuolisia ohjaajia ja kuten kaikesta työstä, myös KAMK Sportsilla ohjaamisesta saa palkkaa. Mikäli opiskelija opinnollistaa opintojaan KAMK Spotsin kautta, siitä voi saada korvaukseksi opintopisteitä, palkkiota tai molempia riippuen opinnollistamisen tavasta. KAMK Sports toimii myös yhteistyössä opettajien kanssa mahdollistamalla kurssien ohjausharjoitusten tekemisen KAMK Sportsilla. Näistä ohjaajat saavat kurssikohtaisesti opintopisteitä. Lähtökohtaisesti KAMK Sports ilmoittaa vapaista ohjaajapaikoista opiskelijoille, mutta mikäli sinulla on erityisosaamista jostakin harvinaisemmasta lajista, jota voisi ohjata kurssimuotoisesti, voit olla myös meihin yhteydessä kamksports@kamk.fi