Etusivu / fi / KAMK / Kampus / Paikkakunta

Kajaani on opiskelijakaupunki

Noin 38 000 asukkaan Kajaani on maakunnan keskus. Kaupunki on vireä ja kehittyvä. Sen eduiksi huomaat lyhyet välimatkat sekä asumisen ja harrastamisen edullisuuden. Harrastusmahdollisuuksia ja kulttuuria Kajaanissa on tarjolla erittäin monipuolisesti. Aivan Kajaanin kupeessa sijaitsevat Vuokatti ja Katinkulta, joissa on erinomaiset harrastusmahdollisuudet ympäri vuoden. Kulttuurista kiinnostuneille on tarjolla teatteria, elokuvia, konsertteja, musiikkiopisto ja tanssiteatteri.

Alueen merkittävimpiä elinkeinoja ovat elektroniikkateollisuus, informaatioteknologia sekä matkailu ja muut palvelut. Kajaanissa sijaitsee myös Suomen suurin varuskunta, Kainuun Prikaati.

Prikaatin varusmiesten lisäksi näet Kajaanin katukuvassa myös opiskelijat. Opiskelijoita on Kajaanissa yhteensä noin 5 000.
Kajaanissa toimii ammattikorkeakoulun lisäksi Kajaanin yliopistokeskus sekä Kainuun ammattiopisto.

Kajaanin opiskelija-asunnoista suurin osa on peruskorjattuja. Opiskelija-asuntoja välittää KOY Kajaanin Pietari. Eläminen Kajaanissa on edullista, mikä on helpotus opiskelijan kukkarolle.

Kajaanissa ja aivan Kajaanin kupeessa, Katinkullassa ja Vuokatissa, on monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Jos olet innostunut talviurheilulajeista, Kainuu tarjoaa harrastuksellesi erinomaiset puitteet. 


www.kainuupiste.fi
www.kajaani.fi
www.visitkajaani.fi
www.kainuu.fi
www.vuokatti.fi