Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Rekisteröinti Barentsin alueen yhteistyöfoorumiin Helsingissä 8.12.2016 on auki!

Uutisarkisto

Rekisteröinti Barentsin alueen yhteistyöfoorumiin Helsingissä 8.12.2016 on auki!

BCF2016-badge-banner.jpg
25.10.2016 15.10

Kainuun liitto ja Kajaanin ammattikorkeakoulu toteuttivat syksyllä 2016 kyselyn löytääkseen ratkaisuja, jotka voivat auttaa ylittämään yhteistyöaloitteiden edistymistä haittaavia esteitä ja aktivoidakseen toimijoita Barentsin alueella. Kyselyn tuloksia käsitellään ja jalostetaan edelleen Helsingissä 8. joulukuuta 2016 järjestettävässä Barents Forumissa. Ilmoittautuminen tilaisuuteen on käynnissä.

Tilaisuuden tausta

Barentsin alueellinen yhteistyö on kehittymässä myönteisesti ja sen merkitys Barentsin alueen väestölle on yhä tärkeämpi. Paikalliset kehittämistarpeet ja henkilösuhteet korostuvat rajat ylittävässä yhteistyössä, eivätkä kansainvälisen politiikan suhdanteet ulotu niihin.  Siksi yksi Kainuun BRC puheenjohtajuuskauden 2015–2017 tärkeä tavoite on edistää Barentsin ja Arktisten alueiden keskinäistä kanssakäymistä ja edistää yhteistyötä alueen asukkaiden, alueellisten toimijoiden ja erilaisten yhteistyöfoorumien kesken.

Vuonna 2015 toteutetussa tutkimuksessa koskien Barents yhteistyön rahoitusta (linkki Ulkoministeriön raporttiin) yksi tunnistetuista ongelmista oli riittämätön rahoitus hankevalmistelua sekä pieniä projekteja ajatellen. Lisäksi Barentsin alueella toimivilla eri rahoitusohjelmilla on kullakin omat painopisteensä, jotka eivät aina sovi yhteen keskenään. Esimerkiksi kulttuuri on yksi teemoista Karelia ENI CBC -ohjelmassa, mutta ei monissa muissa rahoitusohjelmissa. Lisäksi kukin rahoitusohjelma kattaa eri maantieteellisen osan Barentsin alueesta, eivätkä ohjelmien toiminta-alueet aina osu yhteen hankkeiden tarpeita ajatellen.

Tärkeimmät EU: n rahoitusohjelmat Barentsin alueella ovat Kolarctic CBC ja Karelia CBC. Myös Pohjoinen Periferia ja Arktinen -ohjelmaa (NPA), Interreg North ja Interreg Itämeri -ohjelmia voidaan käyttää kansainvälisten hankkeiden EU-rahoituslähteinä EU Barentsin alueella.

Yhteistyössä Kainuun liiton kanssa Kajaanin ammattikorkeakoulu toteutti syksyllä 2016 kyselyn syventääkseen ymmärrystä edellisessä tutkimuksessa havaituista ongelmista. Tavoitteena oli löytää ratkaisuja, jotka voivat auttaa ylittämään yhteistyöaloitteiden edistymistä haittaavia esteitä ja aktivoida mahdollisimman paljon eri toimijoita Barentsin alueella. Kyselyn tulokset julkistetaan ja niitä jatkojalostetaan Barents Forumissa Helsingissä 8.12.2016. Foorumissa esitellään Barentsin alueen yhteistyölle suuntaviivoja antavia ajankohtaisia aloitteita (mm. EU:n arktinen tiedoksianto, Northern Periphery and Arctic -ohjelman vetämä EU-ohjelmien yhteistyöprosessi) sekä pohditaan, miten eri rahoitusinstrumenttien ja -ohjelmien tarjoamat mahdollisuudet saadaan parhaiten käyttöön ja tukemaan Barentsin alueen yhteistyötä. Puheenvuorojen jälkeen foorumissa fokusoidaan Barentsin alueella tapahtuvalle käytännön tason yhteistyölle, merkittäville hankkeille ja menestyksekkäille toimintamalleille. Foorumi tarjoaa myös Barentsin alueen toimijoille mahdollisuuden rakentaa strategisia kumppanuuksia yhteistä hankevalmistelua varten.

Rekisteröinti

Rekisteröinti on parhaillaan menossa osoitteessa www.barentsforum.com ja on auki 2.12.2016 asti tai kunnes paikat on täytetty (tilaisuudessa on rajoitettu paikkojen määrä). Tilaisuudessa on mahdollista pitää kahdenkeskisiä tapaamisia ja tapamisien varaaminen aukea tapahtuman nettisivuilla 14.11.2016. Kannustamme osallistujia rekisteröitymään ajoissa saadakseen mahdollisimman paljon arvoa partnerointiosioista. Nettisivuilla löytyy tilaisuuden agenda sekä muut hyödylliset tiedot.

Tilaisuus on kokonaan englanniksi ja maksuton osallistujille.

Tapahtuma: Barentsin alueen yhteistyöfoorumi Helsingissä 
Aika: 8.12.2016
Paikka: Helsinki, Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A 

Tapahtuman järjestelyistä vastaa:

Anastasia McAvennie
T & K-koordinaattori
Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopalvelut, Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy
 anastasia.mcavennie@kamk.fi
+358 44 715 7084

Yhteyshenkilö Kainuun liitolla:

Pentti Malinen
Maakuntajohtaja
pentti.malinen@kainuu.fi
+358 44 7970 197