Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden konesali laajenee

Uutisarkisto

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden konesali laajenee

27.11.2017 14.00

Kajaanin ammattikorkeakoulun (KAMK) opiskelijoiden oma konesali kasvaa, kun CSC:ltä käytöstä poistuva Bull-hybridijärjestelmä siirtyy osaksi opiskelijoiden ylläpitämää konesaliympäristöä. Kajaanin ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn opinnoissa voi suuntautua datacenter-ratkaisuihin, jota varten opiskelijoilla on käytössään puhtaasti opetuskäyttöön tarkoitettu konesali.

Kainuun Liiton rahoituksella käynnistetyssä Tolkku-hankkeessa parannetaan olemassa olevia oppimisympäristöjä ja nykyaikaistetaan KAMKin konesalin infrastruktuuria. Hankerahoituksen turvin Kajaanin ammattikorkeakoulu pystyy myös tekemään tarvittavat muutostyöt oppimisympäristön infrastruktuurissa, jotta teknologiaa voidaan päivittää tarvittavilta osin ja CSC:n vanha, nopean laskennan mahdollistava GPU-laskentaklusteri voidaan liittää osaksi ympäristöä.

- KAMK:n lehtorit Joona Tolonen ja Timo Partanen painottavat, että laitteistolla on suuri arvo opiskelijoille, sillä sen avulla voi opetella niin laiteylläpitoa kuin sieltä tarjottavia palveluja. Yritysten ongelmien ratkaisu projektimaisesti yhdessä opiskelijoiden kanssa on yksi koko projektin tavoitteista. Samoin on ympäristön hyödyntäminen opinnäytetöissä ja harjoitteluissa.

Yhtenä laitteiston käyttökohteena KAMKilla tulee olemaan peligrafiikan laskenta, jota kyetään nyt tekemään suurella nopeudella verrattuna tavallisiin tietokoneisiin. Toinen avaus on datan eli tiedonlouhinnan (data mining) kokeilut eSports-tutkimukseen liittyen. KAMKin opiskelijoita kiinnostaa myös tekoälytutkimus kohteena muun muassa itseajavat ajoneuvot.

Tiivistä yhteistyötä korkeakoulujen kanssa
Bull on CSC:lle vuonna 2014 PRACE-projektin puitteissa hankittu supertietokoneen prototyyppi, jossa on sekä Intel® Xeon Phi™ -apuprosessoreita että Nvidia® Tesla™ K40 -grafiikkaprosessoreita. Tämä mahdollisti aikanaan kilpailevien prosessiteknologioiden testaamisen ja vertailun. Koneella on tutkittu esimerkiksi laskennan energiatehokkuutta, mikromagnetiikkaa, audiovisuaalisen mediadatan käsittelyä, avaruussäätä, alkeishiukkasfysiikkaa ja molekyylidynamiikkaa. Järjestelmän jäähdytyksessä käytetään suoraa nestejäähdytystä.

Bull-järjestelmä ei enää täytä nykyaikaisen tieteellisen laskennan suorituskykyvaatimuksia kustannustehokkaasti. CSC on uusinut lokakuussa 2017 GPU-laskentaympäristönsä, jolloin Bull-järjestelmä pystyttiin poistamaan vanhana käytöstä. Koko CSC:n laskentaympäristö tullaan uudistamaan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman datahallinnan ja laskennan kehittämisohjelman puitteissa vuoden 2018 loppupuolelta alkaen.

– On hienoa että, tieteellisen laskennan tarpeisiin riittämättömäksi käyneen laitteiston elinikää voidaan jatkaa valjastamalla se opetuskäyttöön, toteaa tutkimuksen palvelujen johtaja Pekka Lehtovuori CSC:ltä.

CSC tekee läheistä yhteistyötä korkeakoulujen kanssa ja tukee niitä toiminnoissaan. Kevätlukukauden 2017 aikana KAMKin konesali kytkettiin suoraan CSC:n ylläpitämään kansalliseen korkeakoulu- ja tutkimusverkko Funetiin. Lisäksi CSC ja KAMK järjestivät yhteistyössä koulutusta data-analytiikan ja tekoälyn saralla muun muassa hackathon-tapahtumien muodossa. CSC on myös osallisena Kajaanissa juuri aloittaneessa Herman IT:n tekoälyyn keskittyvässä AI-Akatemiassa asiantuntija- ja alustapalvelujen tarjoajana.