Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Viides kansainvälinen viikko Kajaanin ammattikorkeakoululla

Uutisarkisto

Viides kansainvälinen viikko Kajaanin ammattikorkeakoululla

19.2.2018 7.00

Kajaanin ammattikorkeakoulu järjestää kansainvälisen viikon jo viidettä kertaa 19. – 23.2.2018. Teemoina tänä vuonna ovat mm. robotiikka, kestävä matkailu, palvelumuotoilu sekä älykkäät ratkaisut näyttöön perustuvassa hoitotyössä.

”Kansainvälisyys on merkittävässä roolissa KAMKin strategiassa. Kv-viikon tavoitteena on tukea opiskelijoiden kotikansainvälistymistä, tarjota opettajille ja muulle henkilöstölle mahdollisuuksia verkostoitua yhteistyökorkeakoulujen kollegojen kanssa sekä tukea kansainvälisiä vaihtoja” toteaa Kajaanin ammattikorkeakoulun kv-päällikkö Meira Kaikkonen.

Viidettä kertaa järjestettävälle kv-viikolle saapuu noin 60 osallistujaa 16 eri maasta ja 31 eri korkeakoulusta. Osallistujat ovat korkeakoulujen opettajia ja muuta henkilökuntaa pääosin eri puolilta Eurooppaa. Ohjelma sisältää monipuolisesti erilaisia työpajoja ja verkostoitumismahdollisuuksia vieraiden sekä ammattikorkeakoulun henkilöstön kesken. Viikon ohjelmaan kuuluu myös vierailevien opettajien pitämiä luentoja ja intensiivikursseja eri alojen opiskelijoille. Viikon aikana vierailla on mahdollisuus tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja talviaktiviteetteihin, kuten lumikenkäilyyn ja avantouintiin.  

Sosiaali- ja terveysalalla järjestetään kv-viikon yhteydessä neljättä kertaa kansainvälinen intensiivikurssi nimeltään ” Smart, Evidence-Based Solutions in Health Care”. Kurssille osallistuu paitsi KAMKin omia opettajia ja opiskelijoita, myös opettajia ja yhteensä 20 opiskelijaa KAMK:n yhteistyökorkeakouluista. Intensiivikurssi tarjoaa sekä alemman että ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijoille mahdollisuuden työskennellä kansainvälisissä ryhmissä sekä opettajille mahdollisuuden kansainväliseen tiimiopettajuuteen.

 

Lisätietoja

Kv-päällikkö Meira Kaikkonen, puh. 044 7101 617

Hoitotyön kv-viikko: Lehtori, kv-koordinaattori Jaana Härkönen, puh. 044 7101 028