KAMK_kirjaimet.jpg
Etusivu>Opinnäytetyö>Prosessi>Suunnittelu

Opinnäytetyösuunnitelma

Aiheanalyysin jälkeen opiskelija laatii opinnäytetyösuunnitelman. Suunnitelmassa konkretisoituu, mitä, miksi, milloin, missä ja miten työn kohdetta aiotaan selvittää tai kehittää. Suunnitelma ohjaa ja suuntaa opinnäytetyön toteuttamista käytännössä, ja työn tekemiseen liittyvien ratkaisujen pitää olla alusta lähtien perusteltuja. Opinnäytetyösuunnitelman ulkoasussa ja kielessä noudatetaan Kajaanin ammattikorkeakoulun yhteisiä kirjallisia työn ohjeita. Suunnitelma kirjoitetaan opinnäytetyön mallipohjalle (katso lomakkeet). Suunnitelman suositeltava pituus on noin 10 sivua.

Opinnäytetyösuunnitelman laatiminen edellyttää monipuolista perehtymistä aihetta käsittelevään lähdemateriaaliin. Aluksi kannattaa aina tutustua aihepiiristä aiemmin tehtyihin tutkimuksiin ja selvityksiin. Niitä on luettava kriittisesti ja siten, että pyritään poimimaan juuri oman työn kannalta olennaisimpia tietoja. Alan aikakaus- ja sarjajulkaisutkin ovat hyödyllisiä lähteitä, koska niissä julkaistaan usein tuoreimmat tiedot. Olennaisia tietoja saattaa löytyä myös esimerkiksi erilaisista käsikirjoista, muistioista, raporteista ja ohjeistuksista sekä esim. ohjelmistojen omista aineistoista.

Opiskelijan tulee osallistua kirjaston järjestämään tiedonhaun työpajaan osaamisalueensa käytänteiden mukaisesti. Insinööri- ja tradenomiopiskelijat osallistuvat tiedonhaun työpajaan, joka on maanantaisin klo 15.00 - 16.30 kirjaston tietokoneluokassa. Työpajaan ilmoittaudutaan sähköpostiin asiasanaa@kamk.fi. Terveydenhoitaja-, sairaanhoitaja, liikunnanohjaaja- ja restonomiopiskelijat osallistuvat tiedonhaun työpajaan erikseen sovittavana ajankohtana opinnäytetyön aiheanalyysivaiheessa. Kaikki opiskelijat tekevät tiedonhaun tehtävän, joka löytyy Moodlesta. Informaatikko hyväksyy tehtävän ja antaa suoritusmerkinnän opinnäytetyön seurantalomakkeeseen.

Koko opinnäytetyöprosessin ajan kannattaa pitää henkilökohtaista oppimispäiväkirjaa, johon kirjoitetaan tiivistetysti työn merkittävät tapahtumat aikajärjestyksessä. Myös mahdollisia valokuvia työn eri vaiheista sekä esim. erilaisia tapaamismuistioita tai toimeksiantajan kanssa työn kulun aikana sovittujen muutosten dokumentteja on syytä kirjata oppimispäiväkirjaan. Siihen kannattaa kirjata edistymisaskeleita ja edelleen kehittämistä vaativia seikkoja, ideoita, ajatuksia, tarkistettavia asioita ja omia muistiinpanoja. Oppimispäiväkirja helpottaa merkittävästi kirjallisen opinnäytetyöraportin laatimista myöhemmin.

Tausta-aineistoon ja kirjallisuuteen perehdyttäessä on syytä tehdä muistiinpanoja ja tallentaa aineistoja myöhempää käyttöä varten. Jo työn suunnitteluvaiheesta alkaen kannattaa tehdä riittävän tarkat lähdeviitemuistiinpanot. Tässä toimii hyvänä apuvälineenä RefWorks-viitteidenhallintaohjelma.

Opinnäytetyösuunnitelma tulee esittää koulutusalan käytäntöjen mukaan, ja se tulee hyväksyttää työn toimeksiantajalla. Tarvittaessa opiskelijaa pyydetään täydentämään opinnäytetyösuunnitelmaansa.